kohti parempaako?

Katsoin joskus sarjaa nimeltään Huojuva talo. Sen jälkeen olen myös lukenut sen kirjanakin. Järkyttävän paljon samoin Mattikin välistä käyttäytyy minua kohtaan kuin sen kirjan miespäähenkilö. Ja siinäkin on paljon yhteistä kun Matti on taitava suustaan ja ihmiset pitävät hänestä sillä hän on hyvin taitava esittämään ihmisille, jopa ns. ystävilleenkin juuri päinvastaista mitä hän oikeasti on. Myös maine ja kunnia on hänelle hyvin tärkeitä asioita, kaiken lisäksi hän kyllä osaa valloittaa naisia hyvin ja näyttää hyvältä ja käyttäytyy hyvin viehättävästi heitä kohtaan, toisin kuin minua. Tutustuessamme hän kyllä oli sellainen minuakin kohtaan. Puolen vuoden kuluessa siitä hänen pirullisuutensa ja valheellisuutensa alkoi tulla esille. Hänellä on myös tapana heijastaa omia huonoja puoliaan minuun. Siltikin rakastan häntä paljon vaikka usein tuntuukin kovin yksipuoliselta. On hän itsekin välistä todennut ettei ole koskaan osannut oikeasti rakastaa ketään, vaan kuulema aina kaikille on vain teeskennellyt.

Olen huilannut jo niin paljon että nyt on taas hirveä tekemis into päällä. Se huilaaminen vaan on ollut sellaista ettei mikään ole kiinnostanut eikä mitään ole jaksanut tehdä ja jos onkin tehnyt jotain niin olen tehnyt sen kirjaimellisesti itku kurkussa. Masentuneeksi en kuitenkaan itseäni ole niinä kertoina tuntenut. Välistä vain tulee tuollaisia jaksoja. Kerran tuollainen jakso kesti puoli vuotta ja pelkäsin ettei se lopu ikinä, se tuntui hyvin turhauttavalta. Nyt on taas ilo tehdä kaikkea ja intoa niin kovasti etten kunnolla tajua edes taukoa pitää tekemisistäni. Tekemisinho kausia vain tulee turhan usein, nyt en vaan aijo sitä etukäteen miettiä.

Välistä iskee aika useinkin nykyään hirveä katumus ja häpeä päälle vaikka syytä niille en edes tiedä. Varsinkin kun olen ollut paljon ihmisten ilmoilla niin ne tuntemukset tulevat vaikken mitään hävettävää ja kaduttavaa ole tehnytkään. Ne ovat varmaankin liitoksissa jännitykseeni. Aina jälkeen päin on sitten aivan väsynyt olo kun ne ottavat niin paljon voimille. Ja aamuisin varsinkin ne tuntemukset monesti tulevat aamun ensimmäisen tupakan aikoihin. Ei minulla kyllä tietääkseni pitäisi olla tällä hetkellä mitään hävettävää ja kaduttavaa jotenka yritän siis vain olla välittämättä niistä olotiloista.

Olisikohan tälle blogille pitänyt antaa ennemmin nimeksi vaikkapa ruikutusblogi. Ajattelin kuitenkin kerrankin keksiä jotakin positiivista. Tähän mennessä jutut on kuitenkin olleet hieman ruikuttavia vaikka sellainen ei tarkoituksena ole ollutkaan. Ehkäpä vielä jonakin päivänä kirjoitukseni tästä piristyvät. Eikä siihenkään välttämättä kauaa mene kun elämä tuntuu olevan yhtä vuoristorataa tätä nykyä.

On vähän väliä hieman outo olo. Outoon oloon yhdistyy halu saada nähdä ja koskettaa Mattia. Mietinkin tässä että pystyyköhän ihmisestä saamaan vieroitusoireita jos ei tarpeeksi ole toista nähnyt. Pystyyhän kerta ihmisestä riippuvainenkin olemaan. Outo oloni on lähinnä psyykkistä mutta joskus samanlaisessa olossa on tullut fyysisiäkin oireita. Aina kun en Mattia ole nähnyt vähään aikaan niin se olo tulee vähän väliä. En oikein osaa edes kuvailla sitä oloa, levottomuus siihen ainakin kuuluu. Ja aivan melkein tuskastuu odottaessaan näkevänsä toisen. Onneksi se olo ei kuitenkaan ole koko aikaa. Puuhastellessani kaikkea sitä ei kunnolla edes huomaa, saattaa pilkahtaa vain jokin epämääräinen ja epämiellyttävä tunne hetkeksi ja kohta se taas katoaa. Tekisi kuitenkin mieli välistä huilatakin tekemisissäni. No pitääpä nähdä Matista unta, kosketan häntä vaikka jo siinä ennen kuin oikeasti taas tapaamme.

Olen yrittänyt miettiä kuinka saisin oman naisellisuuteni takaisin joka minusta on pilkattu ja alistettu pois. Aina silloin kun meni huonostikin niin naisellisuus oli yhtenä voimavaranani, nyt sitäkään ei enää ole sen vuoksi että olen saanut Matilta kuulla jatkuvasti pelkkiä loukkauksia naisellisuuteni suhteen ja eihän tällaisessa kakarassa kuulema ole mitään naisellista ja seksikästä enkä myöskään kiihota häntä toisin kuin muut naiset. Minä olen suhteemme seksuaalisempi osapuoli ja välistä koen valtavaa seksuaalista turhautumista. Ennen tätä suhdettani pidin itseäni vielä seksikkäänä ja naisellisena mutta en enää, olen hukannut ne. Olen saanut kuulla Matilta hyvin monenlaisia loukkauksia, lisäksi hän valehtelee, nöyryyttää, alistaa ja manipuloi. On hän myös käyttänyt minuun fyysistäkin väkivaltaa ja senkin hän on onnistunut puhumaan omaksi edukseen niin että minut nähdään siinäkin syntipukkina ja häntä vain silitellään päästä. En tunne itseäni enää naiseksi, en siis enää tiedä edes mikä minä olen sukupuolelt

Muutama vuosi sitten eräs terapeuttini ihmetteli positiivisesti sitä että haluan yhä olla tekemisissä ihmisten kanssa vaikka he ovat useimmiten kohdelleet minua niin huonosti. Silloin en osannut edes vihata ketään mikä tilanteet huomioon ottaen olisi itselleni ollut hieman terveempää. Kohdistin vihan aina itseeni. Lähiaikoina olen alkanut tuntea ihmisinhoa joka vielä voi muuttua ihmisvihaksi. Mediaakin vältän seuraamasta ettei se sellaiseksi muutu. Joka puolelta tursuaa ihmisten julmuutta, itsekkyyttä, petosta ja ahneutta. Pahinta siinä on että sitä on liikaa tosi elämässä. Pahinta myös ihmisten paska kohtelussa minua kohtaan on se että olen monesti antanut heidän kohdella itseäni sillä tavoin. Itsekunnioitukseni missä sinä oikein olet?! Aina kun solmin ihmissuhteita niin alkaa kaikki ongelmat vaikka yksin ollessa on mennyt hyvin. Olenkin aika läheisriippuvainen jotenka siis oikea magneetti juopuille, hyväksikäyttäjille jmv. Läheisriippuvuuteni kohdistuu yhteen ainoaan ihmiseen, Mattiin.

Pitkään mietin selitystä poikaystäväni inhottavalle käytökselle. Yhtenä iltana luin netistä useita eri juttuja narsismista ja huomasin että kaikki jutut jotka luin olivat suoraan kuin poikaystävästäni. Oli ehkä vain pari asiaa jotka häneen eivät käyneet. Ajattelin useasti: no ilmankos ja voihan helvetti. Kutsun poikaystävääni blogissani vaikka Matiksi. Matin kanssa elämä on monesti yhtä helvettiä mutta rakastan kuitenkin häntä. Useasti olisi ollut syitä lähteä lätkimään suhteesta mutta ei se ole niin helppoa jos ei enää itsekään arvosta itseään. Tämän suhteeni aikana itseluottamukseni on pirstoutunut niin pahasti ettei koskaan ennen ole ollut näin huonoa itseluottamusta vaikka aina huono itseluottamus onkin ollut. Enhän pidä itseäni enää edes naisena, saanhan naiseuteenikin liittyviä loukkauksia kuulla vähän väliä.

Tästä blogistani en aijo kertoa kenellekään. Nimet joita tulen käyttämään ovat muutettuja mutta tapahtumat täyttä totta. Tulen kirjoittamaan varmaan aika paljon sairaasta parisuhteestani (niin kauan kuin se enää kestääkään) johon liittyy mm. läheisriippuvuus ja toisen osapuolen alkoholismi jne. Toivottavasti kuitenkin olisin vielä matkalla parempaan päin. Sitä toivoen keksin tälle blogillekin nimen, uskoni siihen vain on useasti koetuksella. Ehkä haluan tällä tavoin purkaa sitä paskakuonaa ulos mitä sisälleni on päässyt liikaa kertymään sillä terapiassakin käydessä on vain rajallinen aika käytettävänä. Sitä paitsi eivät he siellä tilannettani vielä kunnolla ole tajunneet. Menihän heillä noin seitsemän vuotta senkin tajuamiseen että minulla on paniikkihäiriö vaikka itselläni oli siitä koko sen ajan epäilys.