Niinsanottu diagnisointi
Minulla ei todellakaan ole tapana tehdä mitään diagnooseja ihmisistä ja heidän sairauksistaan jmv. Matin kohdalla olen kuitenkin tehnyt poikkeuksen sillä asia on aivan älyttömän selvä ja sillä harvemmin narsistit edes suostuvat diagnosoitaviksi ja monesti niissäkin tilanteissa yrittävät saada itsensä näyttämään paremmilta kuin ovatkaan, ja onpa Matti myöntänytkin olevansa narsisti vaikka toisinaan kieltääkin asian. Muuten minua ärsyttää tuo kuinka ihmiset nykyään ovat jatkuvasti jakelemassa toisilleen kaiken maailman diagnooseja! Näköjään ei käsitetä että ongelmatkin kuuluvat elämään eikä se pelkästään vielä kestään ns sairasta tee, ellei kyse ole vakavista ongelmista. Omat diagnoosini on lääkäri tehnyt mutta hekin osaavat mennä liiallisuuksiin diagnoosiensa kanssa, niitäkin on minulla useita eikä loppua näkyisi jos olisin jatkuvasti diagnosoitavana. Valitettavan usein ihmiset jakelevat myös diagnoosejaan hyvin heppoisin perustein, edes tietämättä asioista paljoa, menevät vain omien luulojensa mukana.
