Yksinäisyyttä
Välistä olen alkanut tuntemaan itseni taas yksinäiseksi, monesti seurassakin, paitsi äidin ja siskon seurassa yksinäisyys unohtuu. Toisaalta minulla ei edes paljoa enää ole mielenkiintoakaan tutustua ihmisiin kun ihmissuhteet yleensä ovat vain pelkkää rääkkiä. Ja jos vaikka mielenkiintoa olisikin niin jännitykseni pitää siitä huolen etten kykene kehenkään tutustumaankaan. Haluan minäkin silti välistä käydä ihmisten ilmoilla, vituttaa sellainen jos joku toinen päättää puolestani jättäen kysymättä jonnekin, vain koska tietää minun jännittävän! Sosiaalinen verkostoni: Perhe, Matti, yksi ystävä (hänellekään en kykene kaikesta puhumaan), yksi kaveri (Matin kautta, silloin tällöin näemme) sekä Matin kaverit (joiden seurassa olen enimmäkseen vain hiljaa ja joita näen vain Matin seurassa ja yhteenkään heistä en luota) ja näiden ihmisten lisäksi ei ole edes ketään jota moikata. Ei se määrä vaan se laatu, mutta entä kun ne kummatkin mättävät? Mutta eipä minulla joskus ollut edes näinkään ns paljoa tuttavia.
