kohti parempaako?

Nyt olen tajunnut että nuo edellisessä kirjoituksessani mainitut asiat eivät ole hyvyyttä vaan enemmänkin sairasta ja läheisriippuvaista. Vaikka yleensä sainkin vain paskaa niskaani hyvistäkin teoistani niin jatkoin aivan samaa rataa sillä olisin muuten tuntenut syvää syyllisyyttä ja katumusta. Useita vuosia toistin samaa rataa aina satuttaen itseäni ja muuttumatta siinä asiassa sillä en edes halunnutkaan muuttua vaikka tiesinkin vain kärsiväni. Enkä todellakaan nauttinut kärsimyksestä, mutta kärsimystä tunsin silloinkin jos olisin tehnyt toisin. Mutta ei enää! Nyt saa riittää! Enkä olisi koskaan uskonut tajuavani tätä asiaa, aina jotenkin kuvittelin että olisin inhottava ihminen jos näin ajattelisin. Mutta nyt olen tajunnut että MINULLA ON OIKEUS ARVOSTAA ITSEÄNI! MINUN EI TARVITSE SIETÄÄ MITÄ TAHANSA! Eikä se minusta huonompaa ihmistä tee ja jos jonkun silmissä tekeekin niin se ei ole minun ongelmani. MINULLA ON OIKEUS RAKASTAA ITSEÄNI!

Lähiaikoina olen saanut aiheestakin lisää munaa puolustaa oikeuksiani. Ja kusipääthän osaavat senkin asian vedota niin että olisin vain itsekäs mulkku, mutta minulle se on aivan samantekevää sillä en anna kohdella kenenkään enää itseäni liian huonosti. Sitä paitsi olenpa sitten suosiolla ns paskamainen niin eipä tarvitse kenenkään enää syyttäsuotta pitää minua sellaisena. Tällainen muutos minussa ei ole todellakaan tapahtunut helposti ja nopeasti. Siihen kuului useita vuosia ja liian paljon kärsimystä. Ennen pidin itseäni hyvänä ihmisenä kun en osannut tuntea vihaa ketään ihmistä kohtaan, vaikka aihetta olisi ollutkin, en koskaan toivonut kellekään mitään pahaa edes mielessäni, pidin sellaistenkin puolia jotka kohtelivat minua väärin, silloin kun heitä kohdeltiin väärin (siitäkin hyvästä sain vain paskaa niskaan), koin liiallisen rajua myötätuntoa kaikkia kohtaan, niitäkin jotka olivat minulle julmia ja tuntemattomiakin kohtaan jne jne jne.