Kynsien pureskelu
Eilen taas aloin pureskella kynsiäni ja huvikseni googlesta katsoin kynsien pureskelusta, niin vastaan alkoi tulla juttua siitä että naisilla kuuluu olla pitkät kynnet ja mikä ei ole miesten mielestä seksikästä ja yksi niistä asioista oli kynsien pureskelu. Tuli niin paha mieli että hieman itkin ja lopetin lukemasta niitä juttuja, kun joka paikasta tuntuu tulevan minulle muistutus omasta huonoudestani. Mattikin joskus sanoi minulle että minulta on muka jäänyt jokin kehitysvaihe pois jossa naisellisuus ja seksikkyys kehittyvät, ja se oli helvetinmoinen loukkaus, sillä ennen Matin tuntemista pidin itseäni vielä seksikkäänä ja naisellisena. Nykyisin ei tarvitse kuin jonkun huomauttaa vaikkapa kovettumista jaloissani niin alan tuntemaan inhoa itseäni kohtaan sekä huonommuutta. Sen jälkeen kun menetin seksikkyyden ja naisellisuuden tunteeni, olen alkanut tuntemaan itseni jotenkin tyhjäksi ja puolikkaaksi. Seksikkyys ja naisellisuus olivat voimia antavia asioita silloinkin kun tunsin kaiken muun menevän pieleen.
