kohti parempaako?

Tänään laitoin hyllyn päältä 3 Matin valokuvaa laatikkoon. Minulla oli tapana antaa kuvalle hyvän yön suukko silloin kun Matti ei ollut paikalla. Välistä tekisi mieli kaivaa kuvat takaisin esille mutta sitä en kuitenkaan tee, jotenkin on vaan vieläkin vaikeaa myöntää itselleni että todellakin olemme eronneet. Seinällä on vielä näyttelyjuliste jossa Matti on kaverinsa kanssa, pitäisi keksiä mitä laitan tilalle, ja varmasti keksisinkin jos vain haluaisin. Seinällä on myös kuva minusta, jossa Mattikin osaksi näkyy. Sen haluaisin siinä pitää, sain sen lahjaksi pari vuotta sitten parilta hänen kaveriltaan, lisäksi kuva antaa ilmettä kun kehykset he itse tekivät. Puhelimen taustakuvan vaihdoin ennen kuin näin Matin viimeksi ettei hän pääse mukamas ihmettelemään tai naljailemaan asiasta. Taustakuvana oli siis Matin kuva. Lisäksi puuarkun päällä on vielä pieni Matin kuva, hienossa karvahörhelö kehyksissä. No yhden askeleen jo otin, laittamalla eniten katsomani kuvat piiloon, eikä minulla tässä mikään kiire ole.

Näinä aikoina en taas osaa yhtään pitää yöstä. Yö elävöittää kaikki muistot selvästi mieleen. Tulee myös paljon sellaisia tapahtumia ja tilanteita mieleen jotka tekisi toisin jos vielä voisi. Suurin osa muistoista on kuitenkin hyviä, mihinkä ne huonot muistot seurustelu ajoilta katosivat? Kenties jonnekin piilotajuntaan jossa ne odottavat räjähtämistään niin kuin useat muutkin asiat? Toivottavasti ei. Huonoja hetkiä suhteessa taisi olla enemmän, mutta oli niitä hyviäkin paljon vaikka tulivatkin usein armopaloittain, ja sitäkin enemmän niistä osasi sitten kyllä nauttia. Miksi muistan vain kaiken hyvän vaikka suhde oli aivan sairas? Toinen oikea narsistin perikuva ja toinen sairaalloisen mustasukkainen. Kaikkien hyvien asioiden muistaminen saa minut kaipaamaan Mattia enemmän. Yön hetket vainoavat minua. Vieläkin toisinaan toivon ettei mitään pahaa olisi oikeasti tapahtunutkaan ja olisimme Matin kanssa onnellisesti yhdessä .