kohti parempaako?

Tänään lähtiessäni kaverin luota minulla oli bussissa ihmeellisen hyvä olo. Bussista noustessa kävelin loppu matkan asunnolleni ja nenää ja käsiä alkoi paleltamaan niin kovasti että aivan koski niihin. Oli liian vähän vaatetta päällä ja ranteet oli paljaina. Asunnolleni päästessä istuin hetken ja lämmittelin kipeämpää kättäni ja niistin nenän kun se ulkona alkoi vuotaa, kuten silmätkin. Sen jälkeen iski väsy ja sitten kiukustuminen pikku asioiden vuoksi. Esim. vollotin hieman kun sähköposti temppuili ja mietin sen olevan tyypillistä minulle. Menin saunaan ja suihkussa MELKEIN aloin vollottamaan Matin vuoksi. Saunan jälkeen hieman sitten itkinkin ja äskön enemmänkin niin kuin viime postauksestani ilmi käy. On vaan nyt jotenkin herkkä ja väsynyt fiilis.

Äskön aukesi kyynelkanavat ihan kunnolla. Pystyyköhän ihminen itkemään ihonsa kautta? Ennen itkua nimittäin selästäni valui hikeä vaikka minulla oli hieman vilu. Äskön telkkarissa oli Pmmp, sen jälkeen etsin netistä heidän biisin sanoja ja aloin itkemään ja itku paheni kun löysin päiväkoti biisin sanat. Itku jatkui vielä sen jälkeenkin. Pmmp:tä kuuntelimme monesti Matin naapurissa . Välistä tulee tällaisia itkuisia hetkiä, ilman suurempia ennakko varoituksia. Joka kerta itkun tarve on lisääntynyt edellisistä itku kerroista. Vieläkään ei ole tullut sitä itkukohtausta eron jälkeen jossa on itkettävä päänsä kipeäksi ja silmät umpeen, kykenemättä lopettaa, samalla viimeinkin ainakin hieman tajuten millaisen helvetin on käynyt läpi. Mutta kait se vielä joskus tulee. Ilmeisesti en vaan ole siihen vielä valmis kun ei kerta vielä ole tullut.

Kylläpä teki hyvää purkautua taas oikein kunnolla, olokin huomattavasti helpottui . Hyvää yötä, rakkaus myötä .

Seurustelun aikoina monet ihmiset sanoivat minulle että pidä hyvää huolta Matista, Matti on niin hyväsydäminen, Matti on hyvä tyyppi, Matti on luotettava, Matti on ihan kuningas… Vaikka toisinaan hymyilinkin ja sanoin: minäpä pidän, niin sisälläni kiehui ja pihisi ja ajattelin että helvetti kun vaan tietäisit. Vaikenemalla vältyin useasti joukko nöyryytyksiltä. Kukaan ei koskaan sanonut Matille että pitäisi hyvää huolta minusta. Ainahan se oli vain Matti joka oli hyvä sydäminen ja sai kärsiä suotta näin kamalan akan takia! Kuvotti ja ärsytti kaikki ne lehti jututkin ja haastattelut Matista joissa hän antoi itsestään paremman kuvan kuin mitä onkaan ja monesti ihan päinvastaisen kuvan itsestään. Oikea tekopyhyyden kuningas. Ensimmäisenä iltana tavatessamme Matti kaivoi kukkarostaan pieniä valokuvia joissa oli hänen maalaamia taulujaan. Seurustelun alussa antoi kasan lehti juttuja itsestään luettavakseni. Yrittääkö hän tosiaankin tehdä tuolla tavalla vaikutusta naisiin??…

Monesti ihmiset ihmettelivät että miksi olen sitten ollut tuollaisessa suhteessa. Samaa varmaan ihmettelisin itsekin jos enemmän arvostaisin itseäni. Kyse ei tosiaankaan ole mistään masokismista vaan kun tarpeeksi alistetaan, nöyryytetään, haukutaan jne niin siitäpä ei niin helpolla lähdetäkään. Lisäksi narsistit ovat loistavia koukuttamaan, aina kun huomaa että on pääsemässä hieman koukusta, kohta joutuukin huomaamaan että on entistä pahemmassakin koukussa. Narsistit ovat kuin huumetta, riippuvuutta aiheuttavia, liiallisina annoksina mielenterveydelle haitallisia ja toisinaan jopa hengenvaarallisia. Lähteminen ei tosiaankaan ole helppoa jos ei enää arvosta itseään, ihmisarvo ja itsekunnioitus ovat riekaleina ja häpeää jo omaa olemassaoloaankin. Lisäksi kun on jo niin pahasti ns aivopesty ettei usko parempaa elämää saavansakaan. Kysymykset kuten: Miksi sitten yhä olet siinä suhteessa tai kommentti no jätä se, tuntuivat toisinaan jopa loukkaavilta.

Viime kirjoitukseni tyttö on nyt 18 vuotta. Matti on varmaan painunut jo Espanjaan naimaan häntä mutta eipä ENÄÄ minulle kuulu, kun minäkään en ole enää omistamassa häntä, niin kuin hän terveestä uskollisuudesta sanoi. Se oli hänen mielestään omistamista ja rajoittamista. Nyt viimein alan tajuta että mustasukkaisuuteni oli helkkarin aiheellista ja etten syyttä sairastunut. Monesti erostakin puhuessamme Matti puhui että on hyvin mahdollista että menee espanjaan naimaan tyttöä. Sanoi kuitenkin ettei häneen ole ihastunut eikä haluaisi seurustella tämän kanssa, että ovat hyviä kavereita ja seksi tulisi bonuksena. Silti antoi tytöllekin käsityksiään. Matilla on valloittamisenhalu, siten hän pönkittää vain omaa egoaan niin kuin itsekin sen minulle joskus myönsi. Olinkin ainoa jolle hän edes toisinaan ns heikkouksiaan myönsi ja sehän häntä pelotti. Orja oli siis pidettävä kurissa.

Useasti puhutaan siitä että nainen muka pihtaa ja mies on puutteessa. Matin ja minun suhteessa asia oli juuri päinvastoin ja Matin kavereista sain sen käsityksen että Matti tapansa mukaisesti oli senkin asian kääntänyt kavereilleen päälaelleen että minä muka pihtaan vaikka itse aina pihtasi, tällaisessa kaltaisessani pennussa kun ei kuulema ole mitään kiihottavaa. Kerran jopa sanoi minulle että tuntisi olevansa pedofiili jos naisi kanssani. Siltikin oli 23 vuotiaana naiskennellut 14 vuotiaan kanssa ja suhteemme aikana aina jaksoi muistuttaa himoistaan tätä kohtaan. Muistutti siitä kuinka kiihottavampi ja parempikroppaisempi tyttö on kuin minä. Sanoi jopa että mahdollisuuden tullen käy yhä naimassa tätä, se ei kuulema minulle kuulunut, hänellähän oli kuulema oikeus panna hyvää kaveriaan. Yli 2 vuotta tältäkin tytöltä salasi seurustelevan kanssani. Matin mielestä tällaiset jutut olivat pikku juttuja joista minä muka tein liian suuren numeron. Sitten aina ihmetteli miksi helvetissä en voi luottaa häneen!

Nyt on taas sellainen hetki että mieleeni tunkeutui Matin sanomia loukkauksia naisellisuudestani, seksuaalisuudestani, ulkonäöstäni ja yleensäkin minusta, ja kuinka hän samalla puhui himoistaan muihin, toisten naisten kauniista ulkonäöstä ja seksikkyydestä, siitä mikä näissä naisissa oli aina parempaa kuin minussa ja milloin kellekin oli antanut käsityksiään ja keneen taas oli ihastunut. Näinä tämmöisinä hetkinä minua riipaisee syvältä ja haluaisin karjua vihaa ja kipua ulos, hajottaa tavaroita ja lopuksi lysähtää itkemään. Tällaisina hetkinä haluaisin huutaa Matille vain että saatanan mulkku sekä kirota ja karjua itseni uneen. Lisäksi vielä kaikki se nöyryyttäminen, alistaminen, jatkuva valehtelu ja saivartelu, mustamaalaamiseni ja hakkaaminen. Ei niistä hetkessä toivu. Eläissäni en ole itseäni niin mitättömäksi, rumaksi, kuvottavaksi ja ei halutuksi tuntenut kuin Matin aikana, en edes koulukiusaamisen ja entisten alkkis poikaystävieni aikana. Minä kuulema välitin liikaa siitä mitä hän minusta ajattelee!

Syitä siihen miksi blogini sisältö useimmiten liittyy vain omaan elämääni, on useampia. Tämmöinen kirjoittelu on suurena osana toipumistani ja se helpottaa minua, eikä traumaattisia asioita sisälle pidä jättääkään vaan niistä on jauhettava vaikka loputtomiin jos siltä tuntuu. On jopa todettu että trauman tukahduttaminen voi saada aikaan biologisia muutoksia. Toiseksi, a-a:lta saakka mietin jopa neuroottisesti yleismaailmallisia ja muitakin asioita enkä halutessanikaan kyennyt sitä lopettamaan.Yläasteella ajatukset menivät niin pitkälle että senkin takia tuli psykoottisia oloja.Kolmanneksi,jos on seurustellut yli 2 vuotta älykkään, kaiken järkeistävän ja analysoivan narsistin kanssa niin sellaisia pohdiskelevia, älyllisiä keskusteluja ja kirjeitä ei vaan loputtomiin jaksa sillä liika on liikaa kaikessa!Jos sellaisia keskusteluja kaipaisin niin hankkiutuisin taas järkeistävän narsistin seuraan. Asioita pystyy pohtimaan ja tajuamaan paljon vähemmälläkin ilman että kaikkien tarvitsee aina olla pätemässä.

Nyt on fyysisesti hieman paha olo, selkään koskee, korvissa humisee ja välistä juilii munasarjojen kohdalta. Joko on menkat tulossa tai sitten on kyse jostain muusta. Raskaana en ainakaan nyt pysty olemaan. Joskus minulla todettiin munasarjassa vaaraton nestekysta, mutta en tiedä onko se jo puhjennut pois. Asiasta toiseen. Tänään luin erästä blogia ja se teksti oli tosi riipaisevaa. Kyllä ihmiset sitten osaavatkin olla kamalan julmia, mutta senhän jo tiesinkin. Kyyneleet tulivat lukiessa silmiini. Sen jälkeen kävin tupakalla ja tullessani takaisin jostakin kuului TAAS eräs hyvä biisi, jonka nimeä en tiedä tai muista. Herkistyin sen kuullessani lisää sillä sitäkin kappaletta kuuntelimme usein Matin luona, en kuitenkaan enää itkenyt. Sen jälkeen se kappale on kuulunut tänään useammankin. Aivan kuin taas jotakin ns kohtalon ivaa tai jotain muuta vastaavaa. Nyt se biisi jäi taas soimaan päähäni.

Jännittyneenä saatan näyttää joidenkin mielestä kummajaiselta, esim. jalat kävellessä sekoavat kun keskityn siihen liikaa vaikka en haluaisikaan (tämä jäi siitä kun koulussa haukuttiin ja nimiteltiin kävelytyyliäni vaikka läheisten ja minun mielestä kävelytyylini on ihan normaali) ja jos tunnen jonkun sen huomaavan, sekoaa jalat sitäkin enemmän. Myös lihakset, etenkin niska/pää nykii toisinaan jännityksessä/vapisen. Myös ajattelemattomasti kutsuttu vihamielinen ilmeeni on oikeasti jännityksestä johtuvaa kun naamalihakset jännittyvät sekä huulten väpätys ja nämäkin vain pahenevat jos joku kiinnittää niihin huomiota. Nieleminen on oikea riesa, jännityksessä kertyy koko ajan sylkeä suuhun ja on nieltävä koko ajan ja tietenkään se ei juuri silloin hiljaa onnistu ja kun joku siihen kiinnittää huomiota, sylkeä kertyy sitäkin enemmän ja on nieleskeltävä vielä enemmän ettei tukehdu jne sitä rataa. Ei tarvitse kuin parvekkeella käydä niin heti se alkaa vaikkei ketään missään näkyisikään. Plaah!

En taas uskalla ruveta nukkumaan kuin vasta sitten kun iltalääke alkaa vaikuttaa, muuten Matti hyökkää taas mieleeni ja siitä tulee vain paha mieli sekä itku ja parku. Sain lähi päivänä otettua Matin näyttelyjulisteen seinältä pois ja laitoin sen hyvään talteen sillä haluan säilyttää sen muistona. Ahdistavaa kun eron takia pitää hieman sisustamistakin muuttaa . Pikku kuva on vielä esillä enkä Matin aikaisemmin lähettämiä kortteja ole vieläkään raaskinut laittaa keittiön pöydältä jemmaan, vaikka pöytäliinankin jo vaihdoin. En myöskään ole vieläkään raaskinut laittaa pyykkikoriin Matin viimeksi käyttämää kylpypyyhettä. En ole vielä täysin valmis antamaan itselleni lupaa luopua Matista, mutta ehkäpä jonakin päivänä, ainakin toivottavasti. Jostakin kumman syystä en vielä edes halua toivoa pääseväni kaipauksesta, vaikka haluaisinkin siitä päästä. Sen toivominen kuitenkin tuntuisi luopumiselta enkä siis vielä kykene siihen .

Pitkään on tuntunut siltä että en saa kunnollista otetta asioista ja tekemisistäni. Tunnen olevani jonkinlaisessa välitilassa mutta toivottavasti suunta on kohti parempaa. Tänään on kyllä ollut ihan kiva päivä, ainakin niin kauan kuin Matti ei ole paljoa mielessä. Eilen muistin tarkalleen miltä tuntui suudella häntä ja kuinka kosteat huulet hänellä oli. Nyt en sitä enempää ala miettimään ettei iltani mene taas alavireiseksi. Kohta otan kahvia korvapuustin kera ja laitan suitsukkeen palamaan, hyvät tuoksut kohentavat toisinaan mieltäni, joka ei tällä hetkellä tosin huono ole.

On mukavaa että minulla on kissat (ja hyvä perhe) jotka ehkä tarvitsevat minua. Niinä kertoina kun kissat ovat olleet vanhempien luona hoidossa ja itse olun ollut asunnollani niin on tuntunut hieman orvolta ja yksinäiseltä. Silloinkin olen automaattisesti avannut oven niin ettei kissat pääse livahtamaan käytävään. Maaliskuussa palleroiset täyttävät 5 vuotta. Otin ne eläinsuojalta luovutusikäisinä pentuina, tai oikeastaan ne ottivat minut ja sydämeni . Monesti kun olen itkenyt on toinen kissa tullut lohduttamaan ja talsimaan rintani päälle ja toinen on tullut lähistölle katselemaan minua. On höpöhöpö puhetta ettei kissat tajuaisi tunnevaihteluja ja etteivät ne muka tarvitsisi seuraa. Kissat ovat monesti väärinymmärrettyjä. Minä kuitenkin ihailen kissojen itsevarmuutta, itsenäisyyttä ja sitä kun eivät ole muiden pompoteltavissa. Kissojen rakkauden osoitus liikuttaa syvästi ja kissojen loukkaus viiltää syvältä. Olisin paljon yksinäisempi ilman kissoja. Rakastan heitä, he ovat ystäviäni ja karvaisia lapsiani.

Ainahan minä halusinkin miehen joka ajattelee ja tulkitsee asioita ja seurustelun alussa tämäkin oli yksi niistä asioista joissa Mattiin ihastuin, silloin se ei vielä ollut niin tyrännimäistä vaan juuri sopivaa ja ihastuttavaa, ei tietenkään, eihän hän valloittaessaan näytä omia sairaita kasvojaan. Nykyisin minun ei tarvitse kuin vain kuulla jonkun analysoivan paljon asioita, käyttävän samalla myös sivistyssanoja (ja ajattelevan jotenkin kieroutuneen mustavalkoisesti) niin en enää pysty keskittymään sanoihin, kaikki sanat lentävät ohitseni ja tunnen paniikkitilan ja hätäisen raivon hyökkäävän sisimpääni. Matin analysointi ja järkeistäminen menivät liian pitkälle, niin että välistä tunsin tulevani sen takia hulluksi ja toisinaan halusin vain saada hänet vaikenemaan. Hän osasi puhua ja puhua pääni pyörryksiin aina vain ja useasti samoistakin asioista. Siinä alkoi jo tuntea itsensä aivopestyksi. Hän analysoi ja järkeisti niin rakkauden kuin kaikki tunteetkin.. ja kaiken muunkin. En siedä enää analysointia .