Pahoja muistoja
Useasti puhutaan siitä että nainen muka pihtaa ja mies on puutteessa. Matin ja minun suhteessa asia oli juuri päinvastoin ja Matin kavereista sain sen käsityksen että Matti tapansa mukaisesti oli senkin asian kääntänyt kavereilleen päälaelleen että minä muka pihtaan vaikka itse aina pihtasi, tällaisessa kaltaisessani pennussa kun ei kuulema ole mitään kiihottavaa. Kerran jopa sanoi minulle että tuntisi olevansa pedofiili jos naisi kanssani. Siltikin oli 23 vuotiaana naiskennellut 14 vuotiaan kanssa ja suhteemme aikana aina jaksoi muistuttaa himoistaan tätä kohtaan. Muistutti siitä kuinka kiihottavampi ja parempikroppaisempi tyttö on kuin minä. Sanoi jopa että mahdollisuuden tullen käy yhä naimassa tätä, se ei kuulema minulle kuulunut, hänellähän oli kuulema oikeus panna hyvää kaveriaan. Yli 2 vuotta tältäkin tytöltä salasi seurustelevan kanssani. Matin mielestä tällaiset jutut olivat pikku juttuja joista minä muka tein liian suuren numeron. Sitten aina ihmetteli miksi helvetissä en voi luottaa häneen!
