Riipaisee
Nyt on taas sellainen hetki että mieleeni tunkeutui Matin sanomia loukkauksia naisellisuudestani, seksuaalisuudestani, ulkonäöstäni ja yleensäkin minusta, ja kuinka hän samalla puhui himoistaan muihin, toisten naisten kauniista ulkonäöstä ja seksikkyydestä, siitä mikä näissä naisissa oli aina parempaa kuin minussa ja milloin kellekin oli antanut käsityksiään ja keneen taas oli ihastunut. Näinä tämmöisinä hetkinä minua riipaisee syvältä ja haluaisin karjua vihaa ja kipua ulos, hajottaa tavaroita ja lopuksi lysähtää itkemään. Tällaisina hetkinä haluaisin huutaa Matille vain että saatanan mulkku sekä kirota ja karjua itseni uneen. Lisäksi vielä kaikki se nöyryyttäminen, alistaminen, jatkuva valehtelu ja saivartelu, mustamaalaamiseni ja hakkaaminen. Ei niistä hetkessä toivu. Eläissäni en ole itseäni niin mitättömäksi, rumaksi, kuvottavaksi ja ei halutuksi tuntenut kuin Matin aikana, en edes koulukiusaamisen ja entisten alkkis poikaystävieni aikana. Minä kuulema välitin liikaa siitä mitä hän minusta ajattelee!
