kohti parempaako?

Aika menee juosten, Matin ja minun erosta on 5 kuukautta aikaa ja vielä 4 kuukautta sitten vietimme yön yhdessä. Tuntuu että siitä on samalla hyvin lyhyt mutta myös pitkä aika. Äsken imuroin hetken mielijohteesta vaikka meinasin sen tehdä vasta huomenna. Muutenkin hieman siistin paikkoja, ahdisti jo niin paljon sotkuisuus. Astioita ja pyykkiä en kuitenkaan jaksa pestä vaikka toisinaan pyykin pesu onkin mukavaa. Minua aina ärsyttää jos vedotaan naisihmisyyteen, esim. naisihminen ja noin sotkuinen kämppä. Sellaisesta tulee minulle aina paineita koska kaikki Matin lausumat loukkaukset naiseudestani alkavat silloin pyöriä päässäni ja alan tuntea itseinhoa ja huonommuutta, vaikka todellisuudessa kämpän sotkuisuuskaan ei tee minusta yhtään huonompaa naista, vielä kun siihen itsekin alkaisin uskoa. Todellinen naisellisuus on pitkälti myöskin sisäistä, eikä edes teeskenneltyä niin kuin moni näyttää nykyisin sitä naisellisuutena pitävän.

Olisi hinku päästä kommentoimaan erästä blogia jota mielelläni luen, mutta se ei vielä ole mahdollista kun nämä puhelimen netti systeemit ovat niin rajallisia . Muutenkin on puhelu nettailu ruvennut usein temppuilemaan, toisinaan olisi tehnyt mieli heittää koko puhelin seinään mutta olen hillinnyt itseni kun puhkun hajoaminen harmittaisi vieläkin enemmän. Lueskelin äsken vanhoja kirjoituksiani tästä blogista ja mietin että ovatko ne todella kirjoittamiani ja heti seuraava ajatukseni oli että olenpa tosiaankin ollut alistetussa asemassa, se paistoi jo kirjoituksista läpi vaikka silloin en tajunnut sen olevan niin näkyvää, vaikka usein toivoinkin jonkun huomaavan alistetun asemani ja auttavan minua. Alistettu olen vieläkin haavojeni osalta mutta en enää sillä tavoin kuin Matin kanssa seurustellessa. On myös tapahtunut paljon sellaistakin pahaa mitä en tänne ole edes kirjoittanut. Toisinaan ei ollut voimia taikka rohkeutta kirjoittaa ja moni kipeä asia on pyyhkiytynyt muististani piiloon, en kaikkea muista.

Päivällä rupesin nukkumaan, tarkoituksenani ottaa 2-3 tunnin unet mutta heräsinkin vasta kello 21.30. Toivottavasti saan yölläkin unta. Nyt on taas seksin kaipausta. Viimeksi olen seksiä harrastanut marraskuussa, enkä ole tottunut olemaan näin pitkään ilman seksiä. En varmaan koskaan ole näin pitkään ollut ilman seksiä sen jälkeen kun neitsyyteni olen menettänyt. Saankohan enää koskaan seksiä, varsinkaan sellaista jossa tunteet on mukana? Se on ihan parasta. Mutta kukapa minut muka huolisi? Siis sellainen joka itseänikin kiinnostaisi. Asiasta nyt pusikkoon. Kisuilla on tänään syntymäpäivät ja toinen taas laulelee juhlan kunniaksi . Nyt meni stereoiden päälle löhöilemään ja peilin viereen. Katselee varmaan peilistä että onpas siinä aikamoinen 5 vuotias komistus.

nimittäin olen valvonut koko yön. Tuntuu kuin olisi ottanut rauhoittavia ja piristäviä sekaisin ja joku olisi vielä lisäksi lyönyt jäätyneellä patongilla päähän. En näköjään saa taas nukuttua ilman iltalääkkeiden kemiallista voimaa, niillä on nimittäin aika unettavan tainnuttava vaikutus. Tuli taukoa iltalääkkeisiin ja sitten kun niitä taas sain niin en tauon jälkeen ole uskaltanut ottaa niin voimakasta nappia naamaani kun vähempikin vahvuus saa minut tainnoksiin ja pulssin kiivaammin sykkimään. Pitäisi saada aloitettua taas pienestä vahvuudesta ja hiljalleen nostaa tuohon samaan vahvuuteen. Noita lääkkeitä ei saa edes puolitettua. Inhoan tätä valvomisesta johtuvaa öhnäke oloa. Mutta mikäs ihme tuo on jos ei uni tule kun jo pitkään on tottunut saamaan unta lääkkeen avulla. Eikä kyseessä siis ole mikään nukahtamis-/unilääke. Eilen sain jo hieman touhuintoani takaisin kuukautiskivuistakin huolimatta niin nyt ei taas jaksa mitään vaikka intoa olisikin. Kissa harjoitteli äsken taas kuorolaulua keittiössä .

Edelleenkin siis vielä unirytmit pyllyllään. Vasta aamuisin saan unta ja neljän aikoihin päivällä heräilen ylös. Päivisin olen kuin mikäkin lahnahylje joka ei aikaiseksi saa juuri mitään enkä kämpän siisteydestäkään ole jaksanut pitää nyt huolta. Siinä lohduttaa hieman terapeutin sanat: se on aivan yleistä ja tavallista mielenterveysongelmaisille. Sen lauseen jälkeen en ole enää vaatinut itseltäni LIIKOJA niin usein kämpän suhteen. Ei vaan huvita juurikaan mikään enkä paljoa jaksaisikaan, väsyn taas helposti. Lisäksi on ruvennut tuntumaan että aivot kärsii lievästä hapenpuutteesta kun en tarpeeksi käy ulkona. Lahnailuni voi siis osaksi johtua siitäkin. Tahtoisin alastoman miesorjan joka siivoaisi täällä (enintään essu päällä) ja halutessani tyydyttäisi seksuaalisia tarpeitani. Toki sellainen orja joka itsekin nauttisi tekemisistään en minä sentään pakottaa ketään tahdo. Tietenkin tekisi kaiken ilmaiseksi tai vaikka ruoka ja yöpymis palkalla .

Viime yön kaverini oli vaihteeksi luonani yötä. Hänen nukkuessaan itkin hiljaa ja haukoin happea, oli todella paha mieli. Silloin taas päätin että minun on pakko päästä oikeaan traumaterapiaan, olen väsynyt aina itsekseni yrittää hoidella traumojani. Etsin netistä järjestetäänkö tällä paikkakunnalla traumaterapiaa mutta en löytänyt. Turhan usein kun kunnollista apua on vailla niin en ole sitä saanut. Tavallisessa psykoterapiassa käyn mutta eipä se pahemmin traumoissani auta. Oikea traumaterapia se pitäisi olla kun jatkuvasti näkyy tulevan uusia traumoja edellistenkin lisäksi. Pelkään sitä että jos en saa näihin hoitoa niin joskus käy vielä jotain hirveää sillä joissakin hirveissä tilanteissa olen joskus ennenkin kadottanut kontrollin ja itsehillintäni kokonaan jolloinka järjellä ei ole enää mitään sijaa. Minua ei voi ainakaan siitä syyttää ettenkö apua olisi yrittänyt saada. Ainahan näköjään pitäisi ensin jotain kamalaa tapahtua ennen kuin otetaan vakavasti, perkele!

Täälläpä olen kaverini luona pitkästä aikaa ja mukavaa on ollut. Hän kylläkin on jo nukkumassa. Minulla itselläni taas vaihteeksi unirytmit on päin pyllyä.

Aamulla näin unta (yllätys, yllätys) taas Matista. Siinä ihmiset taas näkivät Matin niin hienona tyyppinä ja minut aivan hirveänä ihmisenä. Tahtomattani taas "jouduin" selittelemään asioista niiden todellisia puolia mutta eihän minua taaskaan uskottu. Niitä asioita selittelin vieläpä ihmisille jotka peruskoulu aikoina olivat kanssani samalla luokalla . Eikö riitä että ikävät asiat on oikeastikin käynyt läpi niin ne toistuvat vielä sitten unissakin, vaikka tiedänkin sen olevan sitä että mieli unissakin käsittelee asioita läpi joten tavallaan se siis on hyvä. Herätessäni sitten olikin se olo että muistinkin taas elävästi niitä hyvien hetkiemme tunnetiloja, joten olin hieman surullinen. Päivän ensimmäisen tupakan jälkeen olikin sitten palautunut kamalia asioita taas Matista mieleeni.

On hyvä ettn ole nyt Matista mitään kuullut, sillä tiedän sen että jos olisin häneen yhteyksissä niin en voisi irti päästää ja ikävöisin häntä kaiken aikaa ja sydämeni luultavammin valahtaisi jalkoihini ja minä kaatuisin jos kuulisin tai vielä pahmpaa näkisin Matin uusia naisia. Olen yrittänyt estää itseäni katkeroitumasta mutta välistä katkeruus siltikin iskee, sillä minulla meni muutama vuosi koulukiusaamisesta toipua, muutama vuosi meni ensirakkauttani kaivatessa ja nyt TAAS minä joudun toipumaan edes jotenkin Matin aikaisesta rääkistä sekä yhtä aikaa myös ikävästänikin häntä kohtaan. Minä kun aina toivoin ettei samoja asioita tarvitsisi kokea taas sillä se on niin voimia ja aikaa kuluttavaa. Kunpa ne kaikki ikävät asiat olisikin ohi eletty puolessa vuodessa, mutta kun niihin menee aina niin pljon aikaa ja joistakin asioista ei välttämättä koskaan täysin pääse yli, siis ainakaan traumasta ja varsinkin kun terapeuttinikin ovat yleensä sitä luokkaa mitä ilmaisilta nyt voi odottaa. Äitini, siskoni ja minä olemme heitäkin parempia terapeutteja. En vaan tunne yhtäkään ihmistä joka kunnolla käsittäisi esim. sen miksi pieksetty toimii niin kuin toimii, kuinka häntä todella voisi auttaa jne, kaikista vähiten terapeuttini jonka mielestä sekin oli niin hauskaa että piti oikein nauraa, kun sanoin että turpoamalla tuli kolmaskin poski ja joka aina sairaan suhteeni aikanakin usein vain kysyi että no miksi et sitten lähde siitä suhteesta ja itsepä siinä olet päättänyt pysyä joten minkä minä sille voin, ja sen jälkeen alkoikin jo puhua muista asioista. Kiitos äitini ja siskoni olen pysynyt järissäni tämänkin verran, mutta hekään eivät täysin pysty käsittämään mikä helvetti se Matin kanssa oikein oli. Narsistienuhientuki sivuillakin minua sitten välistä hieman ärsyttää se että siellä ollaan esim. kaikki mustasukkaiset ja monella muullakin tavalla mielenterveysongelmaiset leimaamassa heti narsistiksi, vaikka kaikki narsistit eivät olekaan mustasukkaisia eikä kaikki mustasukkaiset ole narsisteja! Yritä siinä sitten "uhrin" asemassa mitään asioista kertoa jos muut saavat tietää siellä että on itse mustasukkainen. Omaan mustasukkaisuuteeni sairastuin Matin aikana ja niinä päivinä kun en ollut mustasukkainen, Matti teki lähes kaikkensa että sai minut taas mustasukkaiseksi. Matti itse ei minusta ollut mustasukkainen, vaikkakin toisinaan teeskenteli olevansa, vaan päinvastoin, hän antoi käyttäytymisellään aina minun ymmärtää etten ole sen arvoinen ja ettei hänellä sellaista pelkoa olisikaan, sillä hänhän jaksoi niin kovasti mustutella ettei muut miehet minua huolisi, korkeintaan kuulema vain juntit ja keski-ikäiset hyväksikäyttäjät. Sanoipa joskus myös minulle että ei häntä liikuttaisi yhtään eikä minua mistään edes epäilisi vaikka löytäisi käytetyn kondomin sänkyni vierestä. Sitä paitsi narsistillehan on vain plussaa se jos tietää toisen olevan  esim. mustasukkainen, kun pääsee sitäkin sitten hyödyntämään omaksi eduksi ja toisen haitaksi.

Joka kerta niinä päivinä kun tunsin olevani iloinen ja pirteä, Matti muuttui aina aivan oudoksi, etäiseksi ja mietteliääksi. Se käyttäytyminen lupasi aina sitä että jotakin ikävää oli odotettavissa. Kerran ollessani iloinen ja pirteä, Matti kysyi oloani ja kun vastasin niin kysyi hän että onko se yhtään hänen ansiotaan, kun vastasin että osaksi niin hän hieman piristyi ja alkoi taas puhella enemmän. Häntä näkyi aina vituttavan jos minulla oli hyvä olla ilman hänen ansiotaan, silloin hän vaikka väkisin oikein kehittelemällä kehitti jotakin mikä sai minut taas onnettomaksi. Aina se oli hän, hänestä, häneen, eli hänen mielestään minä, minusta minuun, paitsi niinä kertoina kun hän tarvitsi syntipukkia asioille (omillekin vioilleen) niin se oli hänen mielestään  aina sinä, sinusta, sinuun.

Sen sijaan että hänen tuttavansa olisivat puhuneet siitä kuinka huonosti minua kohdellaan ja että kuinka tekopyhä valehtelija Matti osaa olla, niin he puhuivatkin siitä kuinka hyvä sydäminen, ihana ja luotettava Matti on ja kuinka minä hänen silloinen tyttöystävänsä on mielenvikainen, häiriintynyt ja julma.

Surullistahan tässä on se että useat ihmiset ovat elämänsä aikana narsistin kanssa tekemisissä tietämättään, pitävät tätä hyvänä tyyppinä ja tämän puolisoa hirviönä. Moni  näistä ihmisistä hokee valitettavasti lausetta: en minä sellaista usko, silloin kun on kyse narsistin vioista.

Matilla oli tuttuja jotka olivat "tunteneet" Matin noin kymmenenkin vuoden ajan mutta eivätpä hekään tienneet Matin pimeistä puolista mitään. Hyvähän se sellaistenkin oli aina tulla länkyttämään minulle että olen vain hullu, aikka paremmin minä Matin tunsin kuin he. Matti itsekin minulle sanoi usein että tunnen hänet hänen itsensä lisäksi kaikista parhaiten. Tosin narsistia on kyllä aika mahdotonta kunnolla edes tuntea, ainahan voi vain arvailla, mutta se voi kuluttaa kun narsistia parempaa näyttelijää en vielä ole tavannut.

Narkuissahan on monesti täysin kaksi erilaista puolta, se aivan ihana puoli sekä täysin pimeä puoli. Matin aikana minä tosin rupesin välistä jo epäilemään että onko hän edes ihminen vai seurustelenko hirviön kanssa, koska jatkuvasti hän minulle väitti vain näytelleensä ja teeskentelevänsä hyvät puolensa, rakkaudenosoitukset jne, joten eipä sitten aina voinut tietää mikä hänen sanoissaan ja teoissaan on totta niin suuntaan kuin toiseenkin, sillä useasti hän myös näytteli vihaista. Aloinkin siis epäilemään että onko hänessä oikeasti mitään hyvää, voiko sellaista ihmistä ollakaan jossa edes jotain hyvää ei olisi ja voiko hän olla edes ihminen. Siihen kun lisättään kaikki se manipulointi, jatkuva valehtelu, useasti jopa samoistakin asioista, iän ikuinen saivartelu keskustellessamme, muunkinlainen psyykkinen sekä fyysinenkin väkivalta niin aloin epäillä itseänikin joka asiasta ja jossain vaiheessa kadotinkin itseni ihan totaalisesti ja se oli tosi ahdistavaa aikaa. En tiennyt itsestäni  täysin todeksi mitään, en edes pikkuisiinkaan maku ja mielipide kysymyksiinkään osannut vastata. Sen jälkeen olen kuitenkin palaillut minuksi mutta tärkeä osa minua, eli siis naisellisuus ja seksikkyys ovat edelleenkin jossakin kadoksissa, ainakin korvieni välissä.

Huh kun tuli tekstiä, koko ajan tulisi juttua lisää mieleen mutta haluan hieman yrittää levätä päätäni nakertavista demoneista.

Lähi aikoina muuten saan netin omaankin tietokoneeseen .

Korviksista tulikin mieleeni että löysin joskus Matin luota tyynyltä korviksen, siltä puolen jossa itse aina nukuin mutta korvis ei kuitenkaan ollut minun. Ensin Matti väitti sen olevan minun, sen jälkeen arveli että se on varmasti kulkeutunut kadulta sisälle kenkien mukana (ai tyynylle muka?!), sitten sanoi että se on luultavammin tipahtanut hänen äidiltään joka oli käynyt siellä (joskus aikoja sitten!) ja pedannut hänen petinsä. Löysinpä joskus Matin luota makuuhuoneen lattialta käytetyn kortsu paperinkin joka ei ollut edes käyttämäämme merkkiä. Joskus hän epäili että hänellä on klamydia (kuulema muka vuosien takaa saatu), silloin hänellä kivisteli vatsaa, virtsaaminen oli vaikeaa ja nivusten imusolmukkeet turvonneet. Kerran myös löysin jälkiehkäisyn mukana saadun vihkosen hänen luotaan joka ei ollut minun. Siitäkin hän kehitteli kaukaa haetun tarinansa. Aina kuitenkin kaikki nämäkin vetosi vain sairaaseen mieleeni ja ihmetteli luottamus pulaani.

Pitäisi saada uudet korvikset ettei reiät kokonaan umpeudu niin kuin on alkanut jo käydä. Kuudesta reiästä on vain kahdessa nyt korvikset (äidiltä saadut). Matti pieksäessään minua hajotti samalla useat korvikseni. Yhden parin hän sitten itsekin minulle toi ulkomailta tuliaisina, mutta myöhemmin rytäkässä toisesta irtosi ja katosi kiinnike osa ja vielä myöhemmin se toinenkin hajosi, Matti löysi sen vessansa lattialta aivan liiskaantuneena, kieroutuneena ja osa irronneena. Siinä kuitenkin oli onnea ettei minulla ollut kulmalävistystä mikä oli joskus tarkoitus hankkia. Siinä menossa olisi luultavammin revennyt koko kulma ja ties vaikka näkökin olisi lähtenyt jos olisi osunut johonkin näköhermoon.

Ne harvat miehet jotka on nyt baarissa tulleet minulle juttelemaan niin olen heistä nopeasti päässyt eroonkin olemalla tajuamattani hyökkäävän tarkka heitä kohtaan. Jälkeen päin vasta tajusin sen ja että se on selvästikin itse suojelu mekanismi. Eipä tosin ne juttusille tulleet ole yleensä minua edes kiinnostaneetkaan. On tässä ainakin se hyvä puoli ettei huiputtajat niin helposti enää sydäntäni vie ja tuleepahan tuolla tavalla tavallaan testattuakin toista. Yleensä niiden huiputtajien todellinen puoli on alkanut nykyään tulla hyvin nopeastikin esille toimiessani noin, mikä mielestäni on ihan hyvä. Lisäksi olen kyllä alkanut pelkäämäänkin ihmissuhteita (en siis pelkästään enää pelkkää tutustumista vaan yleensäkin suhteitakin). Jonkinlaista sitoutumis kammoa kai se on vaikka joskus vielä suurienkin pettymysten jälkeen mietin ettei minusta sitoutumis kammoista varmaan saisi tekemälläkään. No onpa kyllä traumojen myötä persoonallisuudessanikin tapahtunut useita muutoksia, osa hyviä, osa rasittavan huonoja.

Kaiken itseinhon keskellä josta taas lähi päivinä olen kärsinyt, olen löytänyt taas itsestäni positiivisen asian, nauramisen. En muistanutkaan kuinka hyvältä nauraminen voi tuntua. Tokihan minä muulloinkin olen naureskellut mutta en näin paljoa kuitenkaan Matin aikana. Usein Matin aikana tuli naureskeltua myös tietenkin itselleni ja ikävillekin asioille keventääkseni oloani ja osaan sen taidon kyllä vieläkin. Tuntuu kuitenkin nautinnolliselta nauraa enemmän muillekin asioille. Välistä hihitys oikein kutkuttaa vatsassa että se pääsisi räjähtämään nauruna ulos, naama irvistyksessä ja vatsa kipeänä. Tulee oikein etsittyä juttuja esim. netistä että pääsisi nauramaan kun se tuntuu niin hyvältä. Matti kavereineen moitti minua nauramattomuudesta ja silloin harvoin kun siinä paska seurassa nauroin niin saimpa kuulla takertumista ja vittuilua siitäkin. Itseksenikin ollessa olen alkanut hihittelemään enemmän ja onpa minulla ilo ollut naureskella nyt seurassakin jossa ei takerruta nauru tapaani, syihini nauraa jne.

Lueskelin äsken raskaus blogeja jotka sattumalta löysin. Lapsuudestani saakka olen unelmoinut saavani oman perheen mutta näinköhän sitä koskaan tulen saamaan . En tarkoita että nyt heti kun noita traumojakin on nyt niin paljon mutta joskus, ei kuitenkaan liian vanhana. Ja mitä lasten saamiseen tulee niin ihminen ei koskaan ole valmis jos niin kaikesta rupeaa ajattelemaan. Eikä minulla ole edes (hyvää) miestäkään. Lapsena oletin että minulla olisi jo 16 vuotiaana poikaystävä mutta eipä sitten ollutkaan ja että tämän ikäisenä (23 v) olisin jo naimisissa ja miehelläni ja minulla olisi lapsia, ainakin vähintään jo yksi (ja myöhemmin useampikin). Enpä lapsena leikkiessäni äitiä nukella arvannut kuinka sosiaalisesti rajoittunut minusta tulee enkä arvannut puoliakaan siitä mitä vielä joudun kokemaan, kuten en tälläkään hetkellä tulevasta tiedä mutta ehkä parempi niin. Alle kolmekymppisenä haluaisin kuitenkin saada ainakin ensimmäisen lapsen ja tietenkin hyvän rakastettavan miehen jos luoja vain suo.

Kiukuttaa kun lähi aikoina en ole saanut paljoakaan aikaiseksi kun paljoa mikään ei taas vaihteeksi tunnu innostavan eikä kiinnostavan. Kiukuttaa myös tämä pelkkä tekemätön öhnöttäminenkin. Tuntuu kuin päivät menisivät aivan hukkaan. Jo vuosien ajan minulla on ollut tällaisia jaksoja ettei mitään saa aikaiseksi muuten kuin itku kurkussa. Joskus tuollainen jakso kesti puoli vuotta putkeen ja se oli aika raskasta. Masentuneeksi en kuitenkaan itseäni tunne vaikka siitäkin minulla on liiaksi kokemusta. Tiedän tämän kaiken johtuvan elämäntilanteista ja tapahtumista eikä masennus siihen tällä kertaa liity. Sauna on nyt lämpeämässä eikä kyllä yhtään huvittaisi, varsinkaan suihkussa käynti mutta pakko on liat käydä pesemässä yltäni. Äsken yritin taas lukea kirjaa mutta keskittyminen harhaili ja se on ainut asia mitä nyt huvittaisi tehdä. Ruokaakin pitäisi jossain vaiheessa väkertää kun en ole kunnolla vielä syönyt mutta eipä kyllä paljoa ole vielä nälkäkään.

Tänään kirosin puhelimelle kun nettiyhteys ei taaskaan pelannut. Kissat vieressä katselivat ihmeissään. Sen jälkeen kirosin Mattia mielessäni ja katsoin murhaavasti hänen valokuviaan, niitä joita en vieläkään ole ottanut esiltä pois. Olisi tehnyt mieleni heitellä tavaroita seinään, karjua täyttä kurkkua ja saada sylkeä Matin kasvoille. Niiden sijaan annoin Matin valokuvalle muutaman luunapin ja mielessäni haukuin häntä paskiaiseksi, sillä hän sai minussa paljon tuhoa aikaan. Sen jälkeen rohkaistuin kuuntelemaan Indicaa ja itkin välistä, en kuitenkaan niin paljoa kuin ensiksi olin olettanut. Samalla makasin sängyssä ja halasin ja silittelin Matilta saamaani pehmolelua. Nyt se sitten on tehty, musiikin kuuntelu jota pelkäsin niin pitkään (ja hieman vieläkin) enkä siihen aikaisemmin valmis ollut. Ainakin yksi asia on nyt hoidettu ainakin toistaiseksi tieltäni. Illemmalla kyllä lämmitän saunan kun haisen niin pahalta hieltä ja käyn suihkussa.

Viime yönä oli paha mieli kun tuli mieleen kuinka Matti suhteemme aikana piti muille naisille kuvaannollisesti ovia auki ja minua siis tavallaan vain varalla vaikkei varalla myöntänytkään pitävänsä. Lisäksi äitini yhtenä päivänä kertoi lukeneensa tuollaisen varalla pitämisen olevan yleistä nykyään, jopa niilläkin pareilla jotka asuvat yhdessä. Katselevat samalla löytyisikö ns parempaa nykyisen tilalle. Sellainen on todella loukkaavaa ja julmaakin ja sitäkin paremmalla syyllä en enää luota. Luultavammin minussa heräisi murhan himo jos sama tapahtuisi taas. Kaikista pahiten voi itsetuntoa loukata ihminen jota rakastaa, varsinkin jos se on jatkuvaa. Yöllä itkin ja sätkin jaloilla ja käsilläni kun oli niin paha olla etten tiennyt miten päin olisin. Hakkasin hieman tyynyä ja lopulta halasin sitä, otin kainalooni. Toivoin kovasti jonkun halaavan minua, olevan luonani, ilman mitään puheita ja keskustelua ikävistä asioista. Olisi vain ollut läsnä minua ja antanut itkeä.