Aivopuudutus
Eilen illalla otin pitkästä aikaa iltälääkkeen kokonaisena, kun muutamina iltoina olen sen nyt ottanut puolikkaana vaikka se kokonaisena pitäisikin ottaa ja nyt vasta alan hieman taas piristymään kun on niin tujua lääkettä, on nimittäin ollut koko päivän väsynyt ja lötkö olo sen lääkkeen takia. Nyt myös ainakin paremmin tiedän että miksi sitä ei puolikkaana kannata ottaa, kun kielestä ja kurkusta meni osittain tunto ja rupesi ahdistamaan sekä muutenkin tuli tosi outo olo. Keittiössäkin kävin juomassa vettä silloin kun puolikkaan olin ottanut niin en yhtä äkkiä enää tiennyt yhtään että olenko oikeasti hereillä vai näenkö taas vain toden tuntuista unta ja samalla meinasi tulvahtaa päälle paniikki, vaikken silloin vielä yhtään ollut sinä yönä nukkunutkaan. Huomasin sinä yönä myös verisuonieni pullistuneen aika hurjasti ja näkyivät tosi selvänä ja sinisenä.Kokonaisena otettuna sen puuduttavaa vaikutusta ei niin selvästi huomaa kun siinä on se kalvo päällä. Jos se tuolla tavoin kroppaa puuduttaa, niin mitähän alueita se aivoissani sitten oikein puuduttaa ja kuinkahan paljon?
Vasemmassa kädessä on taas välistä ruvennut tuntumaan ylhäällä puristavaa painetta ja olen sillä huomannut olevan yhteyttä lääkkeisiini. En vaan vieläkään ole siitä muistanut terapiassa mainita. Nytkin on painetta kädessä ja lisäksi kämmentäkin pistelee. Psyykkisesti ainakin olen nyt pirteämpi kuin eilen.
