kohti parempaako?

April 26, 2007

Asunto asioita

Filed under: Uncategorized

Jos jätetään mielestä pois kaikki muuttoon liittyvät ahdistavat asiat niin olen alkanut jo innostumaan tuosta muutto asiasta.

Hieman ivallista että joskus sain tämän kämpän missä nyt olen, kaikista helpoiten kun kaikista eniten kammoan nuoria ihmisiä (mutta muutenkin kyllä muitakin) ja tässä talossahan siis asuu vain pelkästään nuoria, kun nämä kämpät ovat vain nuorille tarkoitettuja, muuten siis ihan tavallisia kämppiä. On minulla ainakin tässä kämpässä oma saunakin ja sopivasti tilaa ja lukuun ottamatta viikonloppu mölinöitä niin tämä on aika rauhallista seutua asustella. Hieman vain mielessä hankaa että joudunko minä todella lähtemään täältä niistä syistä jotka minulle sanottiin. Täällä nimittäin aika monesti tapahtuu ilkivaltaa, johon siis itse en ole osallistunut mitenkään ja monet naapurit taitavat kuitenkin olla toistensa kanssa tekemisissä, toisin kuin minä. Helppohan se sellaisen syyksi olisi asioita pistää jos on vain pelkkä epäilys mutta ei todisteita. Muutenkin kun minä olen lapsesta saakka näkynyt olevan liiankin sopiva syntipukki ihmisille, niihinkin asioihin joita en edes ole tehnyt. Enkä tällä nyt kotioloja tarkoita. Kerrankin kun tämän kerroksen käytävässä oli lattialla usein tupakantumppeja, niin ne oli survottu postilaatikkooni kun minut on ilmeisesti niin usein nähty tupakalla. Minun ne eivät kuitenkaan olleet ja sen jälkeen kiinnitin postilaatikkooni lapun jossa luki: ei tupakantumppeja kiitos, eivät ole edes polttamaani merkkiä! Meni jonkin aikaa siitä niin Matti sitten taas kerran lähti pois luotani suutuspäissään kun ei kyennyt ottamaan vastuuta valheistaan, niin joskus sen jälkeen oli itse kirjoittamani lapun jälkeen ilmestynyt postilaatikkooni kiinnitetty toinenkin lappu jossa luki: No kelpaakos sienet sitten?  En yhtään tiedä onko joku naapuri ollut asialla vaiko Matti, kun Matti ainakin kielsi sen myöhemmin laittaneensa siihen, mutta en ole kellään toisella nähnyt samanlaista a kirjainta kuin vain Matilla ja lapussakin olevat a kirjaimet muistuttivat Matin a:ta ja muutenkin koko käsiala. Tuosta päätellen se on kyllä hyvinkin voinut olla Matti, vaikka hän tiesikin kuinka ahdistunut olen naapureista ja etten mielelläni menisi edes tupakallekaan yhtä aikaa kun rupean panikoimaan niin paljon. Joskus aikaisemmin sitten yhtenä talvena istuin illalla parvekkeella tupakalla ja ohimennen vain huomasin että joku ukko on pihassa, enkä sen kummempaa huomiota häneen kiinnittänyt, enkä edes jäänyt häntä katselemaan (kun yleensäkin ahdistaa katsoa ihmisiin päin) ja vaivuin omiin ajatuksiini niin yhtä äkkiä kuuluu: VITTUAKO SIINÄ KYYLÄT?  Sen jälkeen vasta käännyin katsomaan siihen ukkoon päin ja olin aika ihmeissäni, enkä huomannut että ketään muutakaan olisi silloin ollut ulkosalla kuin vain minä ja se ukko. No ei jumalauta voisi vähempää kiinnostaa kyylätä jonkun juntin elämää, päin vastoin, yritän pysytellä niistä hyvin kaukana! Kyllä oli juntilla suuret luulot itsestään.

Mattihan siis joskus joulukuussa sai häädön asunnostaan ja painui ulkomaille. En tiedä onko yhä ulkomailla ja oikeastaan ei edes kiinnostakaan tietää, minun puolesta pysyköötkin siellä. Ennen häätöään ja vielä kun seurustelimme kertoi eräs Matin kaveri minulle Matin sanoneen hänelle että Matti yrittää tarkoituksella saada häätöä siitä kämpästä. Kysyin sitten Matilta asiasta niin Matti väitti kaverinsa puhuvan vain omiaan. Minustakin kuitenkin usein vaikutti siltä että hän häätöä yrittää oikeastikin tarkoituksella saada, kun hirmu usein keskellä yötä saattoi laittaa musiikin pauhaamaan hirmu kovalle, toisinaan vielä senkin jälkeen kun joku kävi mainitsemassa liian kovasta metelistä ja kerran hän alkoi poksutella papatteja sisällä kännipäissään ja vain hekotteli sekä räjäytteli omalta parvekkeeltaan ilotulitusraketteja. Yhden ilotulitusraketin hän piti kädessään mahdollisimman kauan, näki kyllä että olisi aika jo päästää se  irti mutta piti yhä vain kädessään ja sitten vasta päästi irti kun sattui jo pikkuisen käteen. Minä katselin silloin sisältä hänen touhujaan ja mietin että onko tuo jätkä aivan ääliö. Sen jälkeen puhelimessa naureskeli jonkun kaverinsa kanssa ja sanoi että hänellä on käsi ihan veressä kun ilotulitusraketti räjähti käsissä, vaikka häneltä oli vain parista, kolmesta kohdasta lähtenyt pikkuisen nahkaa ja vähän vain oli pieniä veritippoja. Eipä ollut kuitenkaan hänen ensimmäinen häätönsä. Vielä kun minäkin saisin joskus häädettyä hänet kokonaan mielestäkin pois, tai ainakin niin ettei se ukko enää pysty loukkaamaan ja satuttamaan minua mitenkään :D .

Comments »

The URI to TrackBack this entry is: http://nousen.blogsome.com/2007/04/26/asunto-asioita/trackback/

No comments yet.

RSS feed for comments on this post.

Leave a comment

Line and paragraph breaks automatic, e-mail address never displayed, HTML allowed: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong>























Get free blog up and running in minutes with Blogsome
Theme designed by Minz Meyer