Itkua jostakin tai ei mistään
Koko eilisen väsytti niin paljon etten saanut juuri mitään aikaiseksi, lähinnä vain löhöilin. Lisäksi oli yrjö olo koko päivän, kuten myöskin toissa iltanakin. Tänään olinkin jo paljon pirteämpi eikä oksettanutkaan, vasta kun nyt on hieman ällöttävä olo. Tänään värjäsin kulmakarvat ja hiukset (en tietenkään samalla värillä) ja ajelin ihokarvat. Siinä välissä tein ruokaa ja söin sekä istuskelin koneella. Hiusten värjäyksen päätteeksi kävin myös suihkussa ja sen jälkeen iskikin väsymys päälle. Äsken sitten tirautin pienet itkut, jonka syytä en kunnolla edes tiedä. Rupesi vain itkettämään ja vieläkin hieman itkettää. Ehkä kimppuuni hyökkäsi taas huonommuus tai sitten ylipäätään kaikki ja ei mikään. Sen vain tiedän että itkettää. Jotain positiivista kuitenkin, peiliin katsoessani tunsin itseni pitkästä aikaa kauniiksi ja päivemmällä tajusin että hei, minullahan on ihan hyvä kroppakin, oikeastaan paljon parempi mitä olin jo pitkään kuvitellut. Eipä tuo hiusväri kyllä kovin hyvin tarttunut, ei ainakaan tasaisesti mutta sittenpä ei.
En olisi edes tajunnut vappuaaton olevan huomenna ellei siitä minulle tänään messengerissä olisi mainittu. Oletin jotenkin sen olevan ylihuomenna. Tältä vapulta en odottanut mitään ihmeellistä kun eipä olisi mitään uutta se yksin viettää, mutta eipä minun tarvitsekaan nyt sitä yksin viettää sillä lähden siskon ja erään kaverimme matkassa juhlistamaan vappua erääseen paikkaan, jossa on muitakin. Ensin pitää vain rohkaisuksi ottaa siideriä, etten ole taas kuin tikku paskassa. Viime vappuaaton vietimme Matin kanssa kahdestaan ja muistaakseni hän oli sinä iltana taas valehdellut minulle usean tunnin ajan. No eipä ollut suurikaan yllätys. 29.4.2006 olimme juomassa (ja sekin oli nöyryyttävä ilta, kuten siis yleensäkin silloin kun seurassamme oli muitakin) Matin ja hänen kavereittensa kanssa ja Matti yritti ensin taas saada riitaa aikaiseksi, mikä oli hänelle yleistä juhlapäivinä jmv ettei tarvitsisi olla seurassani. Ilmeisesti olisi halunnut päästä vikittelemään naisia tai sitten muuten vain halusi minut yksin sellaisina päivinä jättää pelkkää vittumaisuuttaan kun tiesi kuinka minuun koskee jos oma poikaystävä tekee samaa kuin suurin osa tuttavistani elämäni aikana. Kukaan ei koskaan ole pystynyt satuttamaan minua niin pahasti kuin Matti. Jotenkin hän aina tiesi tarkkaan kuinka minua pystyy satuttamaan kaikista pahiten ja millaisilla asioilla. Pahinta siinä oli se kun rakastin häntä.
Äsken soi summeri ja hieman nyt harmittaa kun en mennyt kysymään summeriluurista että kuka siellä on. Aijemminkin se tänään soi mutta se oli niin pikainen painallus että oletin sen olevan vain vahinko hälytys, enkä edes mennyt kysymään. En nimittäin halua että se yksi tyyppi joka on tai oli ihastunut minuun, niin tulisi tänne ja siksi olenkin läheisilleni sanonut että soittaisivat minulle ennen kuin tulevat käymään. En vaan jaksa niitä juttuja enää. Päässä kuitenkin jää sitten kalvamaan ajatus että entä jos se olikin Matti??? Niin, entä sitten? Jos näkisin hänet, voisi kiusaus paluuseen olla suuri. Pystyisinkö vastustamaan sitä? Ja jos pystyisinkin, niin kuinka jaksaisin sitten taas kieltäytymisestäkään johtuvaa surua? Ja toisaalta taas, jos olisi mahdollista nähdä hänet, mutta en sitä mahdollisuutta käyttäisi niin vaivaisi sekin sitten mieltäni. Parempi siis etten tiedäkään kuka summeria soitteli. Ehkä vain känniset ihmiset ovat erehtyneet oven numerosta kun kuuluu jossain naapurissa taas olevan "pippalot" käynnissä. Perjantaina ja lauantaina oli kyllä harvinaisen hiljaista tässä talossa.
