Vähästäpä napsahtaa
Kyllä voikin sitten vähästä mieli kääntyä lasku suuntaan. Iski taas vitutus ja ahdistus päälle. Tunnistan piilovittuilun kilometrien päästä. Tai sitten oma mieleni vaan kääntää sen piilovittuiluksi kun tarpeeksi kauan sellaista on ympärillään nähnyt. Tuli taas sellainen olo että pitäisi saada puolustaa omaa olemassa oloaan, mutta miksi helvetissä muka niin tekisin? Saman lainen oikeus olemassa olooni minullakin on kuin kaikilla muillakin, sitä paitsi olen väsynyt olemaan jatkuvassa puolustus valmiudessa. Ehkä en vaan osaa ilmaista itseäni tarpeeksi selkeästi. Eikä aina jaksa olla itsestään vikaa tonkimassa, sitä olen tehnyt lähi aikoina ihan tarpeeksi, välistä tarvitsee siis lomaa siitäkin. Jos siis olisinkin sellainen ääliö, kusipää tai mitä tahansa mitä jotkut olettavat (jos niin edes olettavat, vai onko omassa nupissa taas vika) niin MITÄ SITTEN??? mitä sitten??? Kyllähän niitäkin riittää, en siis olisi ainoa lajissaan. Tulee vain tällainen lapsellinen kiukuttelun tarve välistä, mutta elämäähän se vain on. Ehkä sitten tein virheen kun ala-asteen kolmannella luokalla päätin yllättäen lopettaa leikkimisen, pakkasin lelut pussiin ja sanoin äidille että ne voi pistää vinttiin. Ja taas tästä näköjään tuli oman elämänsä puolustus puhe, vaikkei niin pitänytkään käydä. Kylläpä taas vähästä napsahtelee. Tai sitten minä olen vain vainoharhainen ihmispelkuri.
