kohti parempaako?

June 7, 2007

Sekavia ajatuksia

Filed under: Uncategorized

Päässä on hortoillut tänään vaikka mitä ajatuksia, hyviä sekä ikäviä. Ikävistä  sen verran vain että yhtenä niistä Matti oli kuvitellut erotessamme että tekisin jotain itselleni, sitä samaahan hän oli sepustanut joillekin jo suhteemme aikana, vaikka jo silloin hänelle tein täysin selväksi ettei siitä olisi tosiaankaan pelkoa, että ennemminhän se elämä alkaa kuin loppuu ja ettei yksikään mies ole sen arvoinen että jotain itselleni tekisin. Oli pitänyt minua sitten loppuun asti turhan itsestään selvänä ja myöhemmin sen oli kuulema itsekin tajunnut. Jotenkin hän oli pitänyt itsestään selvyytenä minua kun ei ollut silloin pelkoa että häntä pettäisin, mutta myöhemmin oli tajunnut että ehkäpä minä välitin hänestä niin paljon etten edes halunnut pettää. No ihanko totta?! Voi että, tuollaistako se sitten on jos jostain välittää eikä halua suhteen aikana vehdata muiden kanssa? Sanoi kuitenkin ettei pelko ollut syynä olla silloin kanssani (vaikka niin joillekin oli väittänytkin) vaan koska oikeasti kuulema halusi olla kanssani. Paljon muutakin on päässä pyörinyt tänään mutta pyörikööt, en nyt niitä tahdo enempää ajatella ettei rupea kiukuttamaan. Olin myös huomioivinani hänen käyttäytymisestään että hän olisi nykyisessä suhteessaan se joka on hieman tossun alla, mutta en sitten tiedä kuinka se asia todellisuudessa on. Lähtiessään pysäkiltä sanoi myös menevänsä riitelemään tyttöystävänsä kanssa. Ristiriitaa on yhä paljon tunteissani mutta kaikesta huolimatta minä välitän vieläkin siitä ihmisestä sekä rakastan. Sekavat on ajat mutta minä luotan elämään, niin hihhulilta kuin se ehkä kuulostaakin :) .

Silloin kun Matti läksi ja minä olin päättänyt juoda kunnon kännit niin eräs naapurini samana iltana pyysi minut luokseen, siis nais puolinen. Ihan kivaa oli, jälkeen päin tuli taas vain sellainen olo että tulikohan hieman liikaa paljastettua asioistani vaikka en hirveästi niistä kertonutkaan. Yleensähän minä olen sellainen että omista asioistani puhun vain harvoille ja valituille. En vaan nyt jaksaisi mitään juoruiluja, olen niistä elämässäni saanut ihan tarpeekseni ja toivon että ihmisillä olisi parempaa tekemistä kuin juoruilla asioista joista he eivät tarpeeksi tiedä. Enkä myöskään jaksa ruveta selittelemäänkään asioistani. Kiva se olisi pitkästä aikaa tutustua ihmisiin joiden seurassa voi myös puhua aidosti pirteitäkin eikä aina ikäviä, kun sellainen kuluttaa voimia. Mutta siis siellä naapurissa oli ihan kivaa.

Comments »

The URI to TrackBack this entry is: http://nousen.blogsome.com/2007/06/07/sekavia-ajatuksia/trackback/

No comments yet.

RSS feed for comments on this post.

Leave a comment

Line and paragraph breaks automatic, e-mail address never displayed, HTML allowed: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong>























Get free blog up and running in minutes with Blogsome
Theme designed by Minz Meyer