Raivo
Lähi päivät ovat olleet ihan kivoja ja olen nauttinut sinkkuudestani, mutta nyt jos minulla olisi äänieristetty huone niin kiroilisin siellä, karjuisin, heittelisin tavaroita seinään. Nyt jos minulla olisi nyrkkeilysäkki niin hakkaisin sitä veitsellä tai ehkäpä kirveelläkin. Hengitykseni on kiihtynyt, haluaisin purkaa aggressioita, on helvetin moinen raivo päällä. Huomasin Matin käyttäytymisestä ja jutuista jo seurustelumme loppu ajasta että aivan kuin hänellä olisi aikeissa mennä naimisiin ja saada lapsi jonkun kanssa, jonkun joka ei ollut minä, kaikki täsmäsi siihen silloin. Vittu että on jo selkäni takana sellaista tehnyt ja sitäkin vain väitti vainoharhakseni, mutta taas kerran oikeassa olin. Kerran taisi jopa puhua sen ämmän kanssa puhelimessa silloin ja sen jälkeen kaverinsa kanssa valehtelivat taas kerran minulle päin naamaa ja väittivät minua vain sairaaksi. Helvetti että haluaisin pieksää hänen kaverinsakin. Sitäkään paremmalla syyllä ei kaduta että nähdessämme Matin kanssa viimeksi harrastimme illalla ja aamulla seksiä kun on menossa naimisiin sen ämmän kanssa jonka kanssa sanoi pettäneensä minua silloin kun erottiin. Myöhemmin ja vieläkin kuitenkin väittää ettei sittenkään olisi minua pettänyt. Ja paskan marjat, ihan niin kuin olisin muka poikkeus, vaikka niin väittääkin minulle. Enää en ihmettele mitään, olen oppinut että kaikki on mahdollista, niin hyvässä kuin pahassakin, kun elämä on monesti untakin ihmeellisempää. Olen tyytyväinen ollessani sinkku, en edes haluaisi suhdetta, siitäkään huolimatta että kaipaan välistä miehen ja naisen välistä läheisyyttä, mutta mitä sitten? Sinkkuna minulla yleensä menee paremmin kuin muulloin. Nyt minulla on aikaa itselleni, rakentaa itseluottamus taas kuntoon, enkä halua että kukaan sitä on sorkkimassa. Minä kammoan ihmissuhteita ja ennen kaikkea parisuhteita. Vittu kun vituttaa!
Juoskaa karkuun ja olkaa yksin, rakkaus tuntuu ja rakkaus sattuu! (tai jotakin sinne päin lainatakseni Pmmp:n sanoja).
