Unelmien menettäminen
Matti toi äsken minulle velkansa nopeasti. Menee mökille juhannuksen viettoon. Halasi minua. Halaaminen ja läheisyys ovat minulle harvinaista herkkua. Onkohan hänen kihlattunsa sittenkään se jonka väittää olevan? Kenties vain saman niminen? Olisin halunnut sanoa Matille paljon enemmän kuin mitä suustani ulos sain, olisin halunnut halata toisenkin kerran. Tuntuu tosi pahalta että joku toinen elää minun unelmaani ja vieläpä paljon nopeammin kuin minä. Niitä unelmia joita minulla joskus oli Matin ja minun suhteen. Tahtoisin niin kovasti etteivät nuo minulle ikävät asiat olisi totta. Minulla on pakko olla kaiken aikaa jotain tekemistä, muuten pääsee aina itku. Öisin minä itken ja nukahdan vasta kun itkun vaikutuksesta väsyn. Toiset elävät minun unelmiani ja minulla on ne tapana menettää. Satuttaa myös se jos en koskaan tule saamaan omaa perhettä, uskoni siihen asiaan on pahasti poissa. Se on ollut kallein unelmani lapsuudestani saakka ja silloinkin kun muut unelmani ovat kuolleet, se on säilynyt, paitsi nyt sekin unelma on poissa ja se rusentaa minua, enhän usko enää edes parisuhteisiinkaan.
Aavistin sen että tänään Matti tulee käymään. Olisipa voinut olla pitempään täällä. Heräisinpä minä tästä sielua raastavasta unesta.
