kohti parempaako?

June 26, 2007

Kipua ja kiukkua

Filed under: Uncategorized

On taas pinnassa kipu ja kiukku siitä kuinka Matti onnistui minua mustamaalaamaan ja aliarvioimaan ja pitämään itsestäänselvyytenä. Tein hänelle usein selväksi etten todellakaan satuttaisi itseäni jos erottaisiin, sanoin myös silloin että siitähän se elämä vasta alkaisikin. Toissa kerralla nähdessämme totesi: ethän sinä kuollut. Sanoin että en tietenkään, miksi muka olisin? Kertoi hän että oli loppuun saakka ollut siinä luulossa ja sitähän hän oli muillekin lässyttänyt: en uskalla jättää häntä koska tappaisi itsensä. Samoihin aikoihin ylisti rakkauttaan minuun ja sanoi usein että eethän koskaan jätä minua? Toissa kerrallakin nähdessämme sanoi että oli kanssani koska oikeasti halusi olla, mutta muille kuitenkin on muuta lässyttänyt, ilmeisesti etuoikeuttaakseen pettämistään. Hänellä kun on tapana puhua asioista puoli touuksia ja sekoittaa niitä valheittensa joukkoon. Esimerkiksi vanhoja arpiakin käsissäni käytti hyväkseen ja samaan aikaan lässytti että niilläkin vain haen huomiota! Todellisuudessa minä peittelin ja häpesin ja yhä häpeän viiltämisestä johtuvia arpiani. Pahimmankin arpeni hän oli kuvannut videolle, vaikka minä oletin että sitä kohtaa ei näkyisi ollenkaan ja sekin video kaiten meni jonnekin näytille kun oli lyhyt taide elokuva. Monesti pidän käsisäärystimiäkin sen takia ettei arvet näkyisi. Enkä ole itseäni aikoihin viillellyt ja vieläkin pitempään aikaan en ole halunnut kuolla, vaan päin vastoin, jo Matin kanssa ollessa opin rakastamaan elämää kaikesta kurjuudestakin huolimatta. Oksettaa se kuinka hän onnistuu pyörittelemään ihmisiä mielinmäärin. Ei välttämättä tuntuisi näin pahalta nuo asiat jos minullakin olisi perheen ulkopuolisia hyviäkin suhteita. Mutta minähän en nyklyään tahdo päästää ihmisiä lähelleni, tavalla tai toisella ajan tarkoituksella käyttäytymiselläni ottamaan välimatkaa minusta ja antamaan minulle hengitystilaa. Vituttaakin tuollainen aliarvioimiseni ja hänen itsensä yliarvioiminen, aivan niin kuin kaikki asiat muka pyörisivät hänen napansa ympärillä! Siitäkin otti pienoista ongelmaa kun minulla ei ole uutta miestä, vaikka itselleni se ei edes ongelma ole! Sanoi että normaalit naiset olisivat jo eron jälkeen hankkineet uuden miehen. Ja paskat, sehän ei minusta vähemmän "normaalia" tee ja sitä paitsi luultavammin ne "normaalit" naiset ei tuollaisen rääkki suhteen jälkeen heti uutta suhdetta haluakaan, vaan tajuavat pistää ensin itseään kuntoon!

Juhannusaatto meni kotikotona siskon kanssa siideriä juodessa ja vanhemmat oli vesillä. Kisutkin näkivät taas porukoiden kisua ja koiraakin, kun koira palaili sunnuntaina vanhempien kanssa vesiltä. Eilen tultiin kisujen kanssa takaisin asunnolleni.

Comments »

The URI to TrackBack this entry is: http://nousen.blogsome.com/2007/06/26/kipua-ja-kiukkua/trackback/

No comments yet.

RSS feed for comments on this post.

Leave a comment

Line and paragraph breaks automatic, e-mail address never displayed, HTML allowed: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong>























Get free blog up and running in minutes with Blogsome
Theme designed by Minz Meyer