Henkistä väsymystä
Koko päivän olen ollut jännityksessä, kun ei ole ollut tarpeeksi omaa rauhaa. Yhdessä vaiheessa hermostuinkin ja huusin tänään ja sen jälkeen iski henkinen väsymys, häpeä ja syyllisyys. Se väsymys iski niin voimakkaana että tuntui kuin lattia olisi samalla kertaa imenyt myös jaloistani ja käsistänikin voimat ja pääkin meni vähäksi aikaa jonkun laiseen lamaantuneeseen lukkoon ja löhöilin vain pimeässä alkovissani ja nyt tuntuukin hieman masentuneelta olo. Vieläkään ei ole päässäkään täysin normaali olo. Siitäkin tunnen syyllisyyttä että kaipaan niin kovasti omaakin rauhaani, koska lapsuudestani saakka olen pelännyt että jos läheisilleni tapahtuisi jotakin ja pelkään että entä jos he luulisivatkin että kyse on siitä että heidän seuransa kyllästyttäisi minua vaikkei siitä kyse olekaan ja luultavammin perheenikin sen tietää. Tuntuu vaan että niin kauan kuin minulla ei ole omaa kotikoloa jossa saa rauhassa olla ja niin kauan kuin suurin osa tavaroistani on varastossa niin elämäni ei pääse etenemään mihinkään suuntaan ja se ahdistaa kovasti sillä näiden lähi vuosien jälkeen olen ihan helvetin kovassa tarpeessa että elämäni pääsisi taas normaalisti jatkumaan, nyt minä tunnen vain leijailevani jossakin avaruudessa. Hirveästi olisi mukavia ideoitakin toteutettavana, mutta osa niistä on sellaisia etten niitä noin vaan tällä ollessa toteuta. Välistä tuntuu että viimeisetkin hermon riekaleeni meinaavat räjähtää ja jalat lähtee alta ja tekisi mieli vain itkeä ja karjua sanatonta huutoa, kun tämä jatkuvassa jännityksessä oleminen syö minusta voimat, enkä pysty rentoutumaan jos päivästä toiseen on ihmisiä ympärillä. Ole siinäkin sitten omissa oloissasi jos huone on pelkkä pieni alkovi ja ainoana äänieristeenä ohut liukuovi, joka johtaa olohuoneeseen.
Valot näyttää taas tosi kirkkailta, niin kuin joka kerta silloin kun olen joutunut olemaan liiassa jännityksessä. Haluaisin saada taas jatkaa "normaalia" elämääni.
