Unelmointia
Viime yönä yllätin itseni unelmoimasta ja samalla myös yllätin itseni hymyilemästä unelmieni vuoksi, enkä sitä ensin ollut edes tajunnutkaan. Siitä on aikaa kun viimeksi olen uskaltanut tai edes kyennytkään unelmoimaan mistään yksinkertaisestakaan asiasta. Ilmeisesti jostakin alitajunnasta putkahti jotakin pelkoja esille kun ajatukset aivan kuin itsestään alkoivat siirtyä miettimään ikäviä menneisyydenasioita ja lopulta sitten jo hieman itkinkin. Kun sanotaan ettei tule pettymään jos ei odota mitään niin itse olen omalta kohdaltani huomannut että onpa niitä pettymyksiäkin ihan liikaa ollut vaikken pahemmin mitään olisi odottanutkaan. Vai lasketaanko se sitten mukaan että niinä hetkinä olen toivonut että minullakin voisi mennä hyvin? Niin no parisuhteissa kyllä olen toivonut luotettavuutta ja rehellisyyttä mutta ilmeisesti sitten sekin oli liikaa toivottua. Ja niinäkin hetkinä kun en edes uskonut enää toisen pysyvän puheissaan ikuisten valheitten, selitysten ja saivartelujen jälkeen niin petyinpä siltikin.
Sain unta vasta niihin aikoihin aamulla kun äidin herätyskello soi ja herätessä oli tokkurainen olo iltalääkkeen vaikutuksesta. Mitkään huolet eivät varsinaisesti minua valvottaneet vaikka menneisyyden haamut välistä kävivätkin vierailulla luonani, vaan minulla on ollut vaikeuksia nyt nukahtaa kun päässäni jyllää niin paljon kaikkia tekemis ideoita joita haluan toteuttaa ja öisinkin toivon että olisi jo seuraava pirteä päivä niin pääsisi touhuamaan. Lisäksi on taas se vaihe menossa että virtaa kaikkeen mukavaan puuhasteluun riittää niin se hankaloittaa nukkumistakin. Nukkuminen on kuitenkin tärkeää siitäkin huolimatta, sillä muuten voi käydä niin kuin monesti ennenkin että touhuan hirveästi, en nuku kunnolla kun on virtaa niin paljon ja lopulta olenkin sitten siinä pisteessä ettei mikään kiinnosta eikä huvita.
Nytpäs painun kuitenkin touhuilemaan omiani.
