Löhöilyä ja tunteita
Puhelimella lyhkäisesti nyt kirjoitan ja samalla löhöilen taitettavalla patjallani. Psyykkisesti on nyt aika hyvät oltavat mutta otan aika rennosti ettei päänsärky ala taas. Toivottavasti huomenna voin jo puuhastella ilman pelkoa päänsärystä. Tuntuupa että yölläkin saan nukutuksi vaikka koko päivän tulikin nukuttua. Ainakin iltalääkkeen avulla viimeistäänkin saan unta. Asiasta nyt ihan toiseen. Minulla ns on eräs tunne joka välistä tuntuu olevan hieman ristiriidassa itseni ja joidenkin ajatusteni kanssa ja lisäksi se tunne aiheuttaa minussa välistä pelkojakin mutta ei kuitenkaan onneksi paljoa. Siitä asiasta ei kuitenkaan nyt tällä kertaa enempää. Otan rennosti ja löhöilen.
