Viime viikolla kävin katsomassa erästä asuntoa joka kuvissa näytti ränsistyneeltä mutta paikan päällä saimme tietää että sitä on kunnostettu ja asunto oli nätti. Sen hetken vuokralainen oli sattumalta äitini tuttu ja sanoi että toivottavasti minä saisin sen asunnon. Muutaman päivän odottelin vastausta että saanko minä sen asunnon vai eräät toiset hakijat. Toiset hakijat sen saivat vaikka meillä olikin hyvä tunne asiasta, vuokranantaja ei kuulema kelpuuttanut kissoja ja asunnon tiedoissa luki että lemmikit ovat neuvoteltavissa. Minulla oli kuitenkin netissä asunnon haku ilmoituksia ja eräs mies soitti minulle pari kertaa asunnosta joka on sillä samalla alueella kuin se toinenkin. Soitinkin hänelle ja kävin katsomassa keskiviikkona asuntoa ja se on aika hieno, on parkettilattiatkin. Joulukuun alussa on muutto ja vuokranantajan kanssa kävimme tekemässä valmiiksi jo sähkösopimuksenkin. Tässä kuussa maksan takuun, muutenhan olisin jo voinut muuttaa sinne tässä kuussa, kun asunto on vapaana, mutta muutto jää ensi kuulle että saan sitten vuokrankin maksettua.
Terapeuttini ehdotti minulle erästä nuorille kuntoutujille tarkoitettua kurssia joka alkaisi ensi vuonna ja äitini kanssa kävimme tällä viikolla kuuntelemassa mistä siellä on oikein kyse. Koin kuitenkin että kurssi ei olisi minua varten, vaan saattaisin jopa taantua ja ottaa takapakkia, sillä elämässäni on jo mennyttä samantapaiset vaiheet mitä kurssilla olisi tarjota. Sen sijaan että terapeuttini olisi missään vaiheessa tarttunut traumoihini joista olen monesti jo hänelle maininnut ja siitäkin että ne yhä suuresti vaikuttavat monilta osin elämääni, niin hän onkin jo alkanut miettiä sitä että voisinko mennä kurssille jossa mietitään tulevaisuuden suunnitelmia mm. opiskelun ja työn suhteen, vaikka minä olenkin hänelle jo kahdesti sanonut että minun olisi saatava ensi vuonna levähtää, kun nämä muutamat lähi vuodet ovat olleet aivan liian rankkoja minulle, ei hän noteerannut sitäkään sanomistani mitenkään. Vaikka vuosi sitten erosinkin Matista, niin ei tämäkään vuosi ole ollut helppoa, tämä vuosi on mennyt tunne myllerryksiin ja asioiden läpi käymisiin, vaikka se onkin ollut aika kömpelöä, raskas vuosi siis tämäkin, ei väkivaltaisista suhteista niin vain pika vauhtia selvitä. Olen myös aikaisemminkin sanonut terapeutilleni että minua kiinnostaisi etälukio mutta senkin asian ensimmäisellä kerralla tuntui vain sivuuttavan. En kuitenkaan heti torjunut mielestäni tuota kurssi ajatusta, mutta nyt torjun kun kävin ottamassa selvää mistä siinä on kyse. Se olisi minulle aivan liikaa. Ihmisen on saatava myös latautua, mitä terapeuttini ei näytä käsittävän. Hirveä ahdistus ja väsymys iski kun ensin keskiviikkona oli se asunnon näyttö ja kyselin itse enemmän asioista kuin varmaan mitä koskaan ennen olen uskaltanut tuntemattomilta kysellä, torstaina oli siellä kurssi paikassa se kurssin esittely ja kirjastossakin kävin ja perjantaina oli terapia ja sen jälkeen näin vielä vuokranantajan. Ahdistava kokemus jo yhtenä, saatika kahtena päivänä selviytyä sosiaalisista tilanteista, niin oli kolmena päivänä noin paljon asioita niin eilen olinkin ihan rätti enkä saanut enää mitään aikaiseksi. Terapiassa sanoin uudestaan etälukio haaveistani ja mietin että sen käymiseen tarvitsisin lisää rahaa kirjoja varten, mutta eipä terpeuttini siihenkään osannut paljoa mitään vastata, esim. mahdollisista kuntoutujien tuista tmv. Mitä hyötyä on terapiasta, jossa terapetti ohittaa kaikki sanomiset?! Ainoastaan se hyöty että saa lääkkeet ja terapeutin kautta lääkäri voi tehdä b-lausuntoja, esim kuntoutustukea varten.
Tuo Tuusulan tapahtuma on saanut miettimään kaikenlaista, taas kerran myös omiakin pimeitä puoliani, mutta en tässä siihen halua ottaa enempää nyt kantaa. En kuitenkaan ollut yllättynyt että Suomessakin tuollaista tapahtuu, oikeastaan olin ennakoinut sellaista jo vuosia sitten.
