Tympii ja ahdistaa
Lähi päivinä on alkanut vaihteeksi tympimään. Minulla oli paljon tekemis ideoita, mutta nyt ne eivät tunnu innostavan, mutta samalla ei innostaisi tämä koneen ja telkkarin ääressäkään jatkuva öhnöttäminen. Lisäksi ahdistaa ja kaipaisin elämääni jotakin "sutinaa". Ahdistusta myös lisää se kun tällaiset tympivät olotilat ovat omiaan kutsumaan menneisyyden haamuja mieleeni. Jotain vaihtelua kyllä kaipaisin, olisi tarve välistä nähdä ihmisiäkin.
Aamulla heräsin uneen, jossa Matti ja hänen vaimonsa olivat eroamassa, Matin vaimo oli pettänyt Mattia mutta Matti ei siitä ollut vaimolleen mitään maininnut että itsekin on pettänyt häntä minun kanssani. Unessa menin heidän luokseen ja minä ja Matin vaimo olimme ystävällisiä toisillemme, samalla kun Matin vaimo pakkasi tavaroitaan, sanoi myös että pidä hyvänäsi tai jotain muuta vastaavaa. Vitsailimme myös keskenään jotakin Matin juoppoudesta. Sen jälkeen Matti tuli polvilleen kosimaan minua, hän oli jo niin alkoholisoitunut että näytti tosi ränsistyneeltä. Unessa hämmennyin ja heräsin siihen kun tunsin hämmennystä oikeastikin. Senkin takia olin hämmentynyt kun en edes muista milloinka viimeksi olisin nähnyt Matista sellaista unta jossa hän ei petä, hauku, alista tai hakkaa minua.
