kohti parempaako?

January 26, 2008

Vihdoinkin täällä

Filed under: Uncategorized
Muuton jälkeen vuosien kertymät uskalsivat rytisemällä tulla päähän, koska asiat oli hoidettu ja annoin viimein itselleni luvan levähtää, niinpä minulla alkpoi pää sekoilla ja jouduin tahtomattani pöpilään. Nytkin olen vain päivän lomalla, illalla pitää kahdeksaksi mennä takaisin sairaalaan. Taas sinne turhautumaan, kun tunnen jo voivani paljon paremmin.
 
Tein uuden väliaikais blogin osoitteeseen http://valiaikaista.blogspot.com  jotta voin blogata myös sairaalassa ollessani. Sairaalassa ei saa olla kamerakännykkää, joten minulla on lainassa äidin kännykkä, jonka netti on ihan syvältä ja jolla en voi tätäkään blogia kirjoittaa. Voinpahan sitten ainakin blogata multimediaviesteillä (vaikka kalliiksi tulisikin) pöpilässäkin ollessani. Pöpilään jouduin vähän ennen uuttavuotta, enkä kunnolla koko uudenvuodenaattoa (onko tuo yhdyssana?) tajunnutkaan. Sen aaton piti olla minulle merkkipäivä, sellainen merkkipäivä että ensimmäinen vuosi eron jälkeen on jo elettyä elämää, myllerryksineen kaikkineen, sen piti myös symboloida uutta alkua.
 
Sairaalassa olen hieman paperille kirjoitellut ja EHKÄ voisin joku kerta laittaa nekin kirjoitukseni tänne.
 
Pitääpi vielä opetella tuota äidin kännyn käyttöä, kun siinä on erilaiset multimedia systeemit kuin minulla, hieman hankalammat.
 
Nyt jatkan päivälomasta nauttimistani, olen kämpälläni ja myöhemmin menen kotikotiin kisuja hellimään. 

3 Comments »

The URI to TrackBack this entry is: http://nousen.blogsome.com/2008/01/26/vihdoinkin-taalla/trackback/

  1. Ei… luin sun blogistas muutaman ekan ja vikan kuukauden tekstit. Rupes suututtaa ihan *********** miten tollesii “Matteja” voi olla olemassa!?! yhtä asiaa kyllä ihmettelen ja myönnän etten ymmärrä kuinka sä jaksoit sellasta paskaa niinkin kauan, sen tajuun että ei voi lopettaa rakastamista jos oikeesti rakastaa ja sanotaan et kaiken se kestää, mut silti. Mä oon huono jakelee neuvoja mut: Älä masennu siellä sairaalassa, Älä muistele menneitä, sä et tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, kaikki ihmiset ei oo pahoja ja sä löydät vielä sen Oikeasti Ihanan kundin! ja helli kisujasi niille sä oot maailman tärkein ihminen! toivottavasti pääset pian pois sairaalasta. mimimerkki: joku joka haluaa lohduttaa :)

    Comment by Anonymous — January 27, 2008 @ 12:40 am

  2. Kiitos. Hyvälle tuntui tuokin muistutus että kisuille olen tärkeä, välistä se on meinannut unohtua, vaikka se merkitseekin minulle paljon.
    Kovassa koulussa olen välistä vieläkin, mutta eiköhän se tästä hiljalleen ala helpottaa ja usko ihmisiinkin sitä myötä saattaa kasvaa.

    Comment by nousen — February 14, 2008 @ 11:37 pm

  3. Lyrics and VDO in Web World DirectoryLyrics and VDO Directory: Entertainment » Music » Lyrics and VOD. Musiccosmo.com Offers a more of music lyrics. More Info. …Here

    Comment by musiccosmo — August 24, 2008 @ 11:37 am

RSS feed for comments on this post.

Leave a comment

Line and paragraph breaks automatic, e-mail address never displayed, HTML allowed: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong>























Get free blog up and running in minutes with Blogsome
Theme designed by Minz Meyer