En aikoihin ole kirjoitellut, sillä ei ole ollut oikein mitään mainitsemisen arvoista. Tämä koko vuosi on mennyt huonosti. Jatkuvasti on paha olla, enkä tiedä mitään mikä siihen auttaisi. Tekemisetkään eivät ole kiinnostaneet muutamaan kuukauteen ja katson vain telkkaria sekä löhöilen sängyllä. On todella paha mieli, haluan sen loppuvan mutta se ei ota loppuakseen. Taas kun aloin kirjoittamaan niin unohdin mitä kirjoitettavaa minulla oli ja se saa itkun aikaan, olen niin kyllästynyt siihen että mielestä lähtee asioita pois. Ei tämä ole mitään kunnon elämää, kaikki on pelkkää paskaa. Viime vuonna suunta oli jo ylös päin mutta tänä vuonna on ollut pelkkää alamäkeä, joka ei lopu, enkä enää edes uskokaan sen loppuvan. Olen ottanut monessa asiassa pahasti takapakkia ja itsevarmuutenikin on taas laskenut. Eikö tämä paska koskaan lopu?! Haluaisin vihdoinkin päästä Elämään! Odotan kyllä erästä hyvää asiaa tapahtuvaksi, mutta en voi yhtään tietää onko minulle lupailtu taas kerran vain tyhjiä. Minussa oli kasvanut aito positiivisuus, joka ei vaatinut enää edes yrittämistä, mutta nyt taas olen langennut negatiivisempaan sävyyn elämässäni. Paha olla. Joka ilta sama juttu.