Edistystä
Lähi aikoina Mattiin liittyvät asiat eivät ole enää sattuneet niin paljoa kuin aijemmin. Musiikillakaan ei ole enää niin paljoa masentavaa vaikutusta. Aijemmin en musiikkia kyennyt edes siitä syystä kuuntelemaankaa. Nyt jälkeen päin ajateltuna tuntuu kummalta että olen ollut sellaisessa hullussa suhteessa, millaista en tahdo enää ikinä saada. Tuntuu nyt myös oudolta ajatella että minullakin on ollut poikaystäv(i)ä.
Kesää rinnassa on minulla ja haluja miehiinkin päin, tai siis ainakin yhteen olisi. Olen nähtävästi edistynyt jonkun verran toipumisessani.
