kohti parempaako?

August 27, 2008

Edelleen jatkuu

Filed under: Uncategorized

Nielemis ja hengitys vaikeudet kiusaavat minua edelleenkin. Eilen ei enää niin paljoa mutta tänään taas hieman pahemmin. Voi syynä olla lääkkeetkin mitä syön. Eilen aamulla en nimittäin ottanut sitä lääkettä ja illalla kun se alkoi jo vaikuttaa niin nielemis vaikeudet alkoivat heti. Pitää mainita terapiassa perjantaina tästä asiasta kun ei se ole kivaa pelätä koko aikaa tukehtuvansa. Monesti ruokaa niellessäni lähtee suusta ja kurkusta tunto jolloin olen vaarassa vetää väärään henkeen. Muuten olisi niin hyvät oltavat mutta tuo riesa vaikeuttaa oloa.

Enpä vielä taidakaan lähteä sitä tanssia harrastamaan vaan saatetaan äidin kanssa aloittaa kuntojumpassa käynti :) saanpahan hieman liikuntaakin sitten.

August 24, 2008

Riesa

Filed under: Uncategorized

Saattaa se tukehtumisen tunteet jmv olla sittenkin psykosomaattista, vaikkei minua psyykkisesti nyt mikään vaivaakaan ja nauttisin olostani ilman sitä riesaa enemmän. Kuitenkin aina kun tämä tukehtumis asia tulee mieleeni niin silloin se alkaakin. Olen yrittänyt saada kurkkuani jotenkin rentoutumaan, mutten kunnolla onnistu. Kuivia ruokia ja lääkkeitä tuntuu hyvin vaikealle niellä, niinpä olen suosinut kosteita ruokia, vaikka nekin ovat hankalaa saada alas. Jospa saisin tämän riesan loppumaan kun muuten olisi niin hyvä olo.

Olen harkinnut erään tanssin aloittamista mutta en tiedä riittääkö rahat (vieläkin makselen sairaala laskuja) ja ennen kaikkea kuinkahan uskaltaisin mennä harrastukseen jossa on muitakin ihmisiä. Saa nähdä voitanko pelkoni.

August 23, 2008

Pelko jatkuu

Filed under: Uncategorized

Pitääköhän tässä ruveta pelkäämään jo henkensä puolesta? Äsken oli heitettävä hyvä sämpylä pois sillä aina kun nielaisin, meni kurkusta tunne ja ruoka meinasi jäädä kurkkuun kiinni, josta helposti meinasin vetää sämpylän väärään henkeen. Nyt ei auttanut paljoa nesteenkään juonti sillä siihenkin tunnen tukehtuvani. Muutenkin ahdistaa taas henkeä ja taas heittää päässä kun en saa tarpeeksi happea. Olen nyt aivan yksin täällä vanhemmilla. Mitenkähän uskallan mennä asunnolleni kun meinaan tukehtua. Välistä säikäyttää että jos henki meinaa lähteä. Olisi tosi mukavaa jos nuo tukehtumisien tunteeni loppuisivat kokonaan ja voisin taas normaalisti niellä ja hengittää. Olen huolissani.

August 22, 2008

Tukehtumisen pelkoa

Filed under: Uncategorized

Olen nyt ollut vajaan viikon täällä kotikotona vanhempieni luona. Muutaman päivän ajan henkeäni on ahdistanut, tulee tukehtumisen tunne, enkä kunnolla pysty nielemään, syöminenkin ottaa koville kun pelkään tukehtuvani ruokaan. Tänään varsinkin nyt illalla on ollut tuota tukehtumisen tunnetta ja nielemis vaikeutta niin että ihan päässä heittää. Yhtenä päivänä pelkäsin todella tukehtuvani kun en pystynyt hetkeen nielemään kunnolla vaikka yritin. Nielemisrefleksikään ei aina toimi kunnolla jolloinka välistä sylkeä menee nukkuessani väärään henkeen ja herään säikähtäen tukehtumisen tunteeseen. Ei pitäisi psyykkisestä puolesta nuo johtuvan sillä minulla menee psyykkisesti aivan hyvin. Siispä mietinkin että missähän mättää. Ruokailu pelottaa, varsinkin nyt kun vanhempani läksivät vesille ja olen täällä vanhemmilla vain veljeni kanssa. Välistä kurkusta tuntuu lähtevän tunto. Pelkään todella kun koko ajan säikyn tukehtuvani tai vetäväni jotain väärään henkeen.

Sain muuten yhtenä päivänä tietää että ns ensirakkauteni on nykyisin naimisissa. Mikähän kiire kaikilla on naimisiin. Noh mutta toivottavasti hän on onnellinen.






















Get free blog up and running in minutes with Blogsome
Theme designed by Minz Meyer