Liiallista väsymystä
Eilen nukuin koko päivän ja sitä ennen yöunet. Viimekin yönä sain hyvin unta ja tänäänkin olen enimmäkseen vain nukkunut. Vieläkin nukuttaa, en ole sen takia jaksanut neuloa. Lisäksi päässä heittää välistä, suihkussa on hankala käydä kun tuntuu että jalata lähtee alta ja lisäksi on pahat neuroosit päällä. Niin pahat etten uskalla ottaa edes neulepuikkoja käsiini sillä pelkään tekeväni niillä jotain ikävää, vaikken tahtoisi. Muuten kyllä tekisi mieli neuloa, mutta nyt en uskalla puikkoja pitää lähettyvilläkään. Lisäksi välistä päässä "vippaa" ja samalla lähtee kädestä hetkeksi tunto. Osa noista on ihan psykosomaattisia, mutta todella ahdistavia. Ei siis varmaan ihmekään että väsyttää näin paljon. Toivottavasti piristyn siihen mennessä kun se kurssi alkaa.
