kohti parempaako?

Tulinpa juuri jokin aika sitten taas kurssilta. Siellä on sellaisia harjoituksia joiden vuoksi olisin vielä vuosi-pari sitten juossut karkuun ja jättänyt koko kurssin. Tänään varsinkin oli aika vaativia tehtäviä, joista ennen varmasti olisi tullut kova paniikki päälle ellen sitä ennen olisi jo juossut karkuun. Ehkä hieman rohkeutta on tullut minulle lisää ja huomattavasti itseluottamusta sitten Matin ajoilta, jolloinka tunsin itseni täysin arvottomaksi.

Molisija kisu saa nyt aamuin ja illoin erästä serotoniiniin vaikuttavaa reseptivapaata lääkettä ja on hieman rauhoittunut, ainakin täällä porukoilla ollessa. En sitten tiedä alkaako sama mekkalointi taas uudestaan kun lähdetään takaisin asunnolle. Aijemmin sillä oli erästä haihdutinta joka pistettiin pistokkeeseen että se haihduttimen hajut olisi levinneet koko asuntoon, mutta siitä ei kisulle ollut mitään hyötyä. Pelkäsin ja hieman pelkään edelleenkin että saisin vielä varoituksen asunnollani kissan molinan ja mekkaloinnin takia.

Olen pulskistunut aivan liikaa sitten viime syksystä lähtien ja laihduttaminen tuntuu paljon vaikeammalta kuin ennen, ennen se on ollut minulle aika helppoa. Yhdet lääkkeet lihottavat kun koko ajan tulee vastustamaton syömisinto, onneksi kuitenkin sain siihen yhden lääkkeen joka hieman helpottaa syötätystä, sitä on käytetty myös laihdutuslääkkeenä. Aluksi se toimi tehokkaasti mutta nyt syötätykset on alkaneet taas tulla takaisin. Tässä kuussa on taas vanhenemispäiväni eikä se ainakaan vähennä kilojani. S koon vaatteeni eivät enää mahdu päälle, joten olen joutunut ostamaan isompi kokoisia vaatteita, joissa en oloani tunne kovinkaan seksikkääksi, vaikkeivat mitään mummo vaatteita olekaan. Läskit tuon epäseksikkään oloni tekee eikä vaatteet. Joskus vielä kuitenkin aijon mahtua taas S koon vaatteisiini. Tällä hetkellä on vain yhdet housut (muovihousut) jotka mahtuvat päälleni ja uusia levenevälahkeisia housuja tuntuu olevan lähes mahdoton löytää. No, ehkäpä ne läskit tästä vielä lähtisivät, ainakin toivottavasti. Yritän kuitenkin hyväksyä ihrani ennen kuin niistä pääsen eroon. Osaan myös vitsailla läskeilläni, vaikkei kivalta tuntuisikaan jos esim. joku tuntematon tulisi läskeistäni mainitsemaan.

Olen jatkuvasti alkanut näkemään unia joissa olen raskaana. Johtunee vauvakuumeestani joka taas kerran on iskenyt minuun. Ei minulla kuitenkaan ole edes hyvää miestäkään ja lihatiskejä tauteineen en suosi. Tuntuu että joillekin on aina ollut täysin itsestään selvää saada lapsia, vaikkei se sitä olisikaan, ei ainakaan minulle. Kovasti lasta toivoisin mutta näinköhän koskaan tulen saamaan.